Top Social

Image Slider

Hei kaikki!

tiistai 31. joulukuuta 2013

Joulukuulumisten jälkeen on hyvä siirtyä ajankohtaisempiin asioihin, nimittäin:

ERINOMAISTA UUTTA VUOTTA!

Parhaita muistoja myös tästä vanhasta! Kiitän seurasta, palataan astialle taas ensi vuonna.

Vielä ehtii


Vuosi vaihtuu, mutta sitä ennen vielä parit joulukuulumiset kaiken kiusallakin. En nimittäin pyhinä ehtinyt nettiin juuri lainkaan, kun oli niin kiire ruokapöydän ääressä, konvehteja tuhotessa ja villasukkaa neuloessa - kyllä, käsityömotivaatio löytyi vihdoin, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen!

Kovin jouluisia maisemia ei tunnetusti ollut tarjolla, mutta viheröivään nurmikkoon ehti turtua Saksassakin. Iltahämärä kahdelta iltapäivällä sentään aiheutti pienen kulttuurishokin. Olinkin tuolla etelämmässä jo unohtanut, miksi olen perinteisesti vaipunut talvihorrokseen viimeistään marraskuussa.


Tänä vuonna ehdittiin sukuloimaankin. Kohokohta oli jälleennäkeminen syyskuussa saamani kaverin kanssa. Herra on kolmessa kuukaudessa kasvanut nelinkertaiseksi ja energiatasotkin tuntuivat tuplaantuneen. Oi koirat, voiko tuollaisen kanssa olla kovin pahalla tuulella?

Viimeisiä joulutunnelmia Mainzissa

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset hetket Saksassa ovat käsillä. Kampus tyhjentyi loppuviikosta tehokkaasti opiskelijoista, ja viimeisetkin kaverit kaikkosivat tänä aamuna. Minä olen mattimyöhäisenä nauttinut viime päivistä rennolla otteella haalimalla joululahjat kasaan, käyskentelemällä joulutorilla, jumittamalla tuntikaupalla aamupalalla sekä siivoamalla huonetta siihen kuntoon, että tänne kehtaa palata loman jälkeenkin. Eilisen kruunasi Mendelssohnia ja Schumannia soittanut sinfoniaorkesteri. En tajua klassisesta musiikista tippaakaan, mutta kuunnellessa tuli rauhoituttua jouluun ja työnnettyä turhat koulutohinat ja muut häiriötekijät pois mielestä. Nyt odotan vain illan lentoa porukoiden hemmoteltavaksi. Mainz, oot ihana, mutta jouluksi kelpaa vain Suomi.

Parasta joulunodotusta myös Sulle!

Oi Berliini!

torstai 19. joulukuuta 2013

Viikonloppuna koitti jonkinasteinen täyttymys, kun monien vuosien haaveilun jälkeen pääsin vihdoin tsekkaamaan, miltä meno maistuu Berliinissä. Suuntasimme isommalla vaihtariporukalla paikan päälle viideksi päiväksi, joista matkustamiseen kului kaksi - halvat junaliput maksavat näemmä 10 tuntia ja 4 junanvaihtoa sivu.

Berliini on taas näitä kaupunkeja, joista olin jo etukäteen päättänyt pitäväni. En joutunut pettymään. Suurin osa reissusta vietettiin sellaisessa hernerokkasumussa, ettei taloista näkyny kuutta kerrosta enempää, tuomiokirkosta saati sitten tv-tornista puhumattakaan. Pakolliset turistikuvat saatiin kuitenkin kasaan, minkä jälkeen skippasinkin suunnilleen kaikki järjestetyt kierrokset ja museokäynnit. Sen sijaan keskityin haahuilemaan kaupungilla sekä yksin että pääasiassa pelipaikoilla asuvan ystävän opastuksella. Yöelämässä ei ollut valittamista, ja lisäbonuksena meidän hostellin sisäänkäynnin edessä sattui myös sijaitsemaan yksi Berliinin suosituimmista kebabmestoista. Nyt itken, kun en tajunnut ikuistaa elämäni parasta döneriä kameralle.


Erityisen kauniiksi Berliiniä ei toki voinut kehua, mutta juuri rosoisuus ja historian näkyminen katukuvassa tekee vaikutuksen. Hintataso hämmensi alhaisuudellaan, ja kapakoissa oli rentoa istuskella missä kuteissa tahansa. Vaatimaton sisäinen hipsterini muuttui trendikkäiden itäisten kaupunginosien kuppiloissa hyvinkin ulkoiseksi.

Oikeastaan reissusta jäi harmittamaan vain se, ettei kolmessa ja puolessa päivässä ehtinyt saada kaupungista edes pintaraapaisua. Suunnitelmissa olisikin lähteä paremmalla ajalla keväällä tutkimaan mestoja. Vähän olen kateellinen Jennille, jolla on vielä seitsemän kuukautta jäljellä tuossa sympaattisessa pääkaupungissa.

Ulkomaisia valaistumisen hetkiä

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Regensburgin viikonloppu oli niin ihana, että se ansaitsee vielä toisenkin päivityksen. Suomalaisen sapuskan ja kauniin kaupungin lisäksi on nimittäin pakko kiittää myös kahta ihanaa kotimaista ystävää, jotka viettävät vaihtoaan omilla puolillaan Saksaa mutta silti aivan samoilla aaltopituuksilla. Odotin tätä viikonloppua niin paljon, että pelkäsin jo pettyväni, mutta kissanviikset! Äidinkielen puhuminen, luvattoman huonot jutut vanhojen kavereiden kesken ja viihtyisääkin viihtyisämpi ympäristö ylittivät odotukset mennen tullen.

Oman kielen ja lähipiirin puuttuminen vaikuttaa ihmiseen hassusti. Olen täällä vähän vaisumpi, poliittisesti korrektimpi ja kai hitusen tylsempikin, kun vieraat kielet eivät vielä taivu suussani suomen tasoiseen laaduttomuuteen verbaali-iloitteluun ja vaihtokaveritkin olen tuntenut vasta pari kuukautta. Ei se kauhean akuutisti häiritse, mutta Tampereen-ystävien kanssa tohiseminen jotenkin muistutti, kuinka välitön ja onnellinen parhaimmillani olen. Toisaalta se muistutti samalla, että itsehän määritän, minkälainen olen: Lyön vaikka vetoa, että elämä on vähän hauskempaa, jos näen itseni rentona, sopivan kreisinä ja päätän uskaltaa heittäytyä, kuin jos vakuutan olevani tylsä, hiljainen ja ennalta-arvattava.

Tallennan tämän opin pahojen päivien varalle ja keskityn vielä leijumaan onnellisissa reissutunnelmissa.

Itsenäisyyspäivä Regensburgissa

Perjantai-illan teema oli vaikea arvata
Viikonloppu meni suomalaisissa tunnelmissa Baijerin puolella, kun juhlimme ulkotamperelaisten voimin itsenäisyyspäivää Regensburgissa. Tilaisuus oli päätetty hyödyntää leipomalla pientä kivaa  akuuteimpaan koti-ikävään, ja lopulta ansaittiinkin hullujen suomalaisten maine askartelemalla köökissä karjalanpiirakoita, korvapuusteja, joulutorttuja ja porkkanakakkua viisi tuntia. Loppuvaiheessa pitkin keittiötä virtaavat uuninpellit alkoivat jo pyöriä silmissä, ja lopputuloksella olisi ruokkinut pienen armeijan, mutta oli kyllä vaivan arvoista! Sapuskojen tuhoamisesta huolehtivat kekkereihin niin ikään kutsutut emännän kämppikset sekä vaihtarikaverit.

Lauantaina oltiin toivuttu leipomisurakasta jo sen verran, että ehdimme kierrellä hieman kaupungillakin. Räntäsateesta huolimatta Regensburg teki vaikutuksen sympaattisuudellaan. Kyseessä on niitä harvoja sodasta ehjin nahoin säilyneitä saksalaisia kaupunkeja, ja silmänruokaa oli siihen malliin tarjolla. Kuitenkaan mesta ei ole Heidelbergin veroinen turistirysä, mikä säästi heti metrikaupalla allekirjoittaneen hermoja. Lisäksi emännän keskiajalta peräisin oleva opiskelija-asuntolakämppä vanhankaupungin ytimessä sekä diiliin kuuluvat ihanat kämppikset saivat meidät vihertymään vain vähän kateudesta.

Mitä tästä opimme? Lähtekää Regensburgiin heti kun pääsette! Niin minäkin aion tehdä!

Musiikkia keskiviikolle

torstai 5. joulukuuta 2013
Eilen tein uuden aluevaltauksen ja suuntasin paikalliseen hipsteriyökerhoon kuuntelemaan jotain neverheard mainzilaista kokoonpanoa. En harrasta livemusiikkia yleensä juuri lainkaan, ja tälläkin kertaa roikuin mukana lähinnä, koska kaveritkin menivät. Onneksi roikuin! Indie folk poppia (tms.) soittava Mine & Band kuulosti tosi hyvältä, tykkäsin kympillä! Tiedä häntä johtuiko aikaisesta alkamisajankohdasta ja viikonpäivästä, mutta yleisö oli lähes harrasta. Kaikki keskittyivät paikallaan tönöttämiseen ja kuuntelemiseen, ja meille takana supattelijoille huomautettiin äänenkäytöstä. Keikalla, höhö. Oli miten oli, musiikki oli kyllä keskittymisen arvoista.

Me torstaisin kasiin menevät opiskelijat ilahduttiin myös aikaisesta ajoituksesta. Kympin jälkeen oli jo teoriassa hyvä sauma päästä kotiin hyville yöunille. Käytännössä allekirjoittanut valopää jäi tietty vielä nauttimaan Fritz-kolaa ja nukkui tänään melkein pommiin, mutta ajatus oli jo hyvä!

Ylhäällä vielä Minen taidonnäyte, olkaa hyvät. Video on kuvattu Mainzissa, joten pääsette samalla kurkkaamaan meikän maisemia. :)

Kerta se on ensimmäinenkin

maanantai 2. joulukuuta 2013

Rutiinit, nuo peijakkaat, ovat saapuneet myös Saksaan. Artikkeleiden ja koulukirjojen loputon suo, Facebook, jokaviikkoinen tietovisa suokkari-irkkupubissa sekä jujutsutreenien aktiivinen välttely muodostavat leijonanosan viikko-ohjelmasta, ja välillä tuntuu ettei täällä muuta olekaan. Tarkemmin ajatellen koko tunne on vähän absurdi, sillä uusia kokemuksia kertyy jatkuvasti: jazz-iltaa yliopiston kuppilassa, astetta coolimpi elokuvateatteri, hervoton aamiaisbuffet sympaattisessa ravintolassa, uusien bussilinjojen löytämistä. Kaikkea pientä ja tärkeää, minkä unohtaa harhaanjohtavan helposti.

Tällä hetkellä pysähtyneisyyden tunne on normaaliakin absurdimpi, sillä näinä jänninä viikkoina tiedossa on ties mitä ohjelmaa. Sain jo ensimmäiset vieraat Suomesta, ja parin päivän aikana ehdittiin muun muassa korkata joulutorikausi, tehdä pastaa (eka kerta), käydä Frankfurtissa ja Wiesbadenin puolella (eka kerta) sekä shopata pariinkin otteeseen (eka kerta Mainzissa, häh?!). Tällä viikolla en keskity tunneilla lainkaan, kun olen liian täpinöissäni itsenäisyyspäivästä, joka vietetään suomalaisvoimin Regensburgissa (eka kerta). Itsetehdyt piparit (eka kerta sekin), glögitiiviste ja luumuhillo ovat jo valmiina lähtöön! Eikä siinä vielä kaikki, ensi viikollakin ehdin rutinoitua koulussa vain pari päivää ennen Berliinin valloitusta (eka kerta).

Varmuuden vuoksi huomautan itselleni vielä, että Suomessa olisin saanut rutiineiltani yhden, korkeintaan kaksi rastia ruutuun edellämainituista. Ihan toivoton tilanne ei siis vielä liene. :]

Kauan kaivattu brunssi ja ujoa joulufiilistelyä

tiistai 19. marraskuuta 2013


Takana on mukava lauantai. Brunssilla ihanassa suomalaisessa kodissa Frankfurtissa oli tarjolla muun muassa kaupungin parhaimmiksi kehuttuja sämpylöitä (en epäile yhtään) ja erinomaista kahvia (join vajaan litran). Puitteissa ei myöskään ollut valittamissa, siskon kanssa huokailtiin kilpaa ihastuksesta asuntoa katsellessa.

Frankfurtissa on myös Marimekon myymälä, hiphurraa! Kostoksi elämääni tulvineelle Ikea-hyökyaallolle ryhdistäydyin ja aloitin vihdoin kauan kaivatun joulumukiperinteen, eli investoin sydämeni vieneeseen Kuusikko-mukiin sekä asiankuuluvaan aluseen. Taitaa muuten olla ensimmäinen omaan väliaikaismajoitukseen kotiin ostettu jouluasia! Nyt odottelen enää glögituliaisia Suomesta.

Kuusimukin lisäksi alan kaivata muutakin joulutunnelmointia. Täällä vielä viimeiset lehdet sinnittelevät puissa, mutta sen verran pimeää ja koleaa jo on, että tunnelmallisia valoja, höyryävää Glühweinia ja joulunpunaista on ikävä. Onneksi ihan kohta alkaa joulutorikausi, enkä tänä vuonna edes pilaa fiilistelyä hytisemällä kojuissa töissä. Luksusta!

Koulunpenkillä

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sitä jotenkin ajattelisi, ettei vaihtoon tulla opiskelemaan. Omalla kohdallani harhaluulo kärsi hieman, kun tajusin, että jostain ne opintopisteet täytyy ulkomaillakin repiä, ja viimeisen kuoloniskun se sai ensimmäisen kouluviikon jälkeen. Ryöjäkkeet eivät täällä jaakaan opintopisteitä pelkästä läsnäolosta ja henkisestä Erasmus-leimasta otsassa. Pelkästään kaikkien seminaareille vaadittavan luettavan läpikahlaamiseen kuluu enemmän aikaa kuin mitä konsanaan käytin Tampereella kursseihin yhteensä. Siihen päälle vielä parit esitelmät ja loppulukukaudesta 7-12 sivun Hausarbeitit, niin päästään ihan hyviin tuntilukemiin per noppa.

Valitus sikseen, kiva täällä on jotain oppiakin. Kurssitarjonta on täällä aivan eri luokkaa kuin kotiyliopistossa, ja onnistuin valitsemaan suurimmaksi osaksi kiinnostavia juttuja. Sisäistä kielioppinörttiäni hemmotellaan muun muassa sanaluokat-seminaarilla (tiedostan olevani suunnilleen ainoa, joka voi olla liekeissä pronominaaliadverbien ja sävypartikkeleiden sielunmaisemasta), Sprache und Gender -seminaarilla muistelen aina aiheesta paasannutta proffaamme Tampereelta ja istunpa viikoittain myös hollannin alkeiskurssilla. Kielikään ei ole tuottanut suurempia vaikeuksia tieteellisiä artikkeleita lukuun ottamatta, joskaan en tiedä kuinka paljon enemmän tajuaisin niistä suomeksikaan.

Miinuksen täytyy sentään mainita mielivaltaiset opetusajat. Perjantaisin kursseja ei sentään juuri kenelläkään ole, mutta muina päivinä tunteja on milloin vain välillä 8-20. Voin paljastaa että maanantai-iltaisin kasiin asti koululla tönöttäminen ei ole suurin suosikkini.

Aiheen vierestä, olen pakon edessä muuttunut lintubongariksi. Tällä viikolla nimittäin muuttolintuauroja, -kurveja sekä muita -käppyröitä on lentänyt säännöllisin väliajoin yliopiston yli, ja ihan hiljaisia noi parvet ei muuten ole. Onko Pohjolassa tavallista kurjempi marraskuu vai ainako tirpat suuntaavat kollektiivisella ajantajulla kaikki samaan aikaan Afrikan aurinkorannoille?

Täydellisessä maailmassa sunnuntait pyhitettäisiin kodeille ja ruoalle

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ooh iih, löysin puolivahingossa törkiän ihanan sisustusblogin! Olin ehtinyt ihan hitusen kyllästyä samoihin kuvakulmiin, sisustuslehtitasoisiin kliinisiin ja täydellisesti valaistuihin otoksiin ja inspiraatiokollaaseihin - asuuko noissa kämpissä edes kukaan? Seuraamani sisustusblogien päivitykset olen pitkän aikaa silmäillyt läpi ja se siitä. Sitten eksyin tänään Cosy Homeen enkä näemmä lähde sieltä kulumallakaan. Nytkin voisin olla nukkumassa designhuurujen sijaan. Ihana koti, ihania huonekaluja, ihania kuvia, ja kaikki nimenomaan kotoisia. Täällä valmiiksi kalustetussa kämpässä halvimpien Ikean astioiden keskellä moinen esteettisyys lähestulkoon itkettää.

Kaiken lisäksi blogissa oli heti ensimmäisenä akuutti brunssiraportti. Viimeiset kolme viikkoa olen herännyt aamuisin toiveeseen, josko joku olisi kattanut mulle kunnon sunnuntaiaamiaisen. Koska näin ei ole vieläkään tapahtunut ja jääkaapistakin löytyy aina samat juustot ja jogurtit, ehdotin ilmoitin kavereille, että brunssi tapahtuu. Ihan sama milloin kunhan heti. Ehdin jo googlettaa, mitä kaikkea kivaa ruokaa voisi puuhastella. Ooooh silkkaa syömistä aamiaisesta lounaaseen, en malta odottaa!

Ps. Yksi kaveri kysäisi sivulauseessa, mikähän tämä brunch tarkalleen ottaen on. Siis mitä näille opetetaan ulkomailla?!

Kuva ei liity tapaukseen vaan Saksan suomalaisimpaan kotiin.

Tässä on ihmisen hyvä olla

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuukausi Mainzia on nyt takana. Se tuntuu kolminkertaisesti pidemmältä ajalta. Odotan koko ajan kaikkia uusia juttuja, mutten toisaalta haluaisi ajatella yhtään, että tämäkin huvi loppuu joskus. Varasin jo joululomalta paluun ohessa paluulennon Suomeen elokuuksi (päivämäärän muutosoikeudella sentään - apropoo, miten ihmeessä yksisuuntaiset lennot maksavat moninkertaisesti meno-paluuseen verrattuna?). Kamala ajatella niin pitkälle.

Kuherruskuukausi Saksan kanssa on sujunut mainiosti. Täkälainen kulttuuri on sen verran samanlainen kuin Suomessakin ja entuudestaan niin tuttu, ettei suuria ihmettelyn aiheita ole ollut. Ulkomailla oleskelun selkein merkki on tähän mennessä ollut lähinnä epänormaali himo hapankorppuihin, jälkiuuniruisleipään ja salmiakkiin - onneksi Suomessa on kavereita, jotka ymmärtävät asian sanomattakin. Koulua on ollut pari viikkoa, ja 5 kuukauden opiskelemattomuuden jälkeen seminaareilla istuminen tuntuu jotenkin todella jännittävältä, varsinkin kun periaatepäätöksenä suoritan vain mielenkiintoisen oloisia kursseja. Kotitehtävien kohdalla into  tosin rajoittuu vaihtaristatukseen ("Ihanko todella kurssien eteen pitää tehdä muutakin kuin saapua luennoille ajoissa?"), mutta myönnettäköön, etten tainnut Suomessakaan kaikista ahkerin opiskelija olla.

Sijaitsen muuten 50. leveysasteella.
Vaihtarina tuppaa toisaalta olemaan melko kaksijakoisessa tilanteessa. Toisaalta kohdemaahan haluaa integroitua parhaansa mukaan, oppia kielen ja tutustua paikallisiin, toisaalta taas muut vaihtarit ovat kaikista luontevinta seuraa, englanti on spontaanin reagoinnin ja läpänheiton kannalta helpoin valinta ja eihän meistä kukaan täällä oikeasti opiskelun vuoksi ole. Tuntuu jokseenkin mahdottomalta yhdistää molemmat, ja aina näiden 95-prosenttisesti englanninkielisten viikonloppujen jälkeen ainakin allekirjoittaneella on melkoinen kulttuurimorkkis.

Jos jostain olen onnellinen, niin siitä että olen täällä koko vuoden. Yhdeksän jäljellä olevaa kuukauttakin tuntuu kovin lyhyeltä ajalta,  mutta hesus sentään, että pitäisi neljän kuukauden päästä lähteä! Suattaapi toki olla, etten kuherruskuukauden loputtua ole enää aivan yhtä innoissani Saksasta, mutta ei mua ainakaan vielä saisi kirveelläkään täältä niin aikaisin lähtemään. :]

Yllätyspaketti Tampereelta, sydänsydän!

Heidelberg

torstai 31. lokakuuta 2013

Lähitienoihin tutustuminen jatkuu hitusen myöhässä. Ties kuinka kertaa olen vuosien varrella täälläpäin Saksaa vieraillut, mutta Heidelbergin olen jotenkin onnistunut aina välttämään. Käsittämätöntä ottaen huomioon, minkälainen turistirysä on kyseessä. Puute korjattiin lauantaina, kun suunnistimme päiväretkelle Baden-Württenbergin puolelle. 

Heidelberg on niitä harvoja saksalaisia kaupunkeja, joita ei sotien aikana pommitettu tuhannen päreiksi, ja vanhakaupunki onkin heti sen näköinen. Hoodeilta löytyy myös vanhan linnan rauniot varsin mukiinmenevällä näköalapaikalla. Ilmakin oli lauantaina kuin morsian, joten kovin rumaa mielikuvaa vanhastakaupungista ei olisi saanut yrittämälläkään.

Tunnustan alunperin harkinneeni Heidelbergiä vaihtokohteeksi. Tuumailut kaatuivat heti alkuvaiheessa siihen, ettei meidän yksiköllä Tampereella ole Erasmus-sopimusta täkäläisen yliopiston kanssa. Jälkiviisaana on todettava, että hyvä niin: tämä vajaan 150 000 asukkaan kaupunki vetää vuosittain kuulemma kolmisen miljoonaa turistia. Yritä nyt siinä turistibussiruuhkassa ehtiä ajoissa luennolle.

Vaikka kyllä noissa maisemissa muuten kelpaisi opiskella.

Kulttuurishokkeja viikon varrelta

perjantai 25. lokakuuta 2013

Luokkahuoneiden metsästäminen on LSD-huuruissa kirjoitettu jännitysnäytelmä. Maanantaina etsin epätoivon vimmalla yhtä huonetta, joka, kuten lopulta selvisi, ei sijaitse koko kampuksella. Ihme kyllä myöhästyin luennolta vain puoli tuntia.

Luokkahuoneeseen marssiva saksalainen moikkaa sisälläolijoita, vaikkei tuntisi heistä ketään. Sama pätee asuntolan rappukäytävässä. Nostalgialla muistelen kiusallisia hissihiljaisuuksia Suomessa.

Paikalliset opiskelijat osallistuvat aktiivisesti opetukseen. Seminaareilla meno lähtee ihan lapasesta, mutta tavallisilla luennoillakin nää kysyvät, jos jotain jää epäselväksi, tai ilmoittavat oman näkemyksensä milloin mistäkin kognitiivisen lingvistiikan osa-alueesta tai pronominaaliadverbi-termin harhaanjohtavuudesta. Siis onko opetuksen aikana edes mahdollista ajatella itse?

Ostin tässä eräänä päivänä kaupasta leipää, kurkkua, jogurttia ja raejuustoa. Maksoin 2,23 euroa ja tuijotin seuraavat viisi minuuttia epäuskoisena kuittia. Mikään tuote ei ollut edes alennuksessa.

Eilen illalla koko kampus täyttyi juhlivasta opiskelijakansasta. Lukukaudenavajaisbileitä löytyi muun muassa meidän asuntolan baarista (kyllä, asuntolassamme on sellainen. Olut maksaa euron.), pääsisäänkäynnin holvikaaren alta, kv-toimiston liepeiltä sekä yhdestä opetusrakennuksesta. Alles klar!

Hipsteri-Frankfurt

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Siinä missä Tampereelle on näemmä saatu jo ensilumet, täällä kesä vielä selkeästi sinnittelee. Pitkällisen kylmän sadepilvikauden jälkeen lauantaina saatiin taivaskin jo esiin, ja lämpötilatkin huitelivat melkein parissakympissä. Hyödynsin muutaman muun kanssa paapovat säät ja ohjelmattoman päivän kirmaamalla Frankfurtiin haahuilemaan.

Olen käynyt Frankfurtissa päiväretkillä ennenkin, mutta olen aina jumittunut samalle rautatieasema-ostoshelvetti-Römer-akselille. Tällä kertaa päädyttiin sentään Mainin toiselle puolelle Sachsenhausen-kortteliin, jonne on tiivistynyt kunnioitettava kasa niin perinteisiä kapakoita kuin hipsterin silmää miellyttäviä kahviloita, kirppareita ja ties mihin erikoistuneita putiikkeja. Yksi sisustusliike oli viedä järjen, olisin voinut ostaa sieltä kaiken. Seinän toisella puolella oli heti kahvila, jossa soi jazz ja oli neljän kakkupalan otoksella kaupungin parhaat leipomukset.

Loppuillasta eksyttiin vielä ostoskatuhelvetin puolelle, mikä ei sitten naurattanutkaan enää yhtään. Zeil oli vielä seiskankin jälkeen niin täynnä shoppailuvimmaisia ihmisiä, ettei siellä meinannut päästä edes kääntymään. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin kiva huomata, että Frankfurtissa on muutakin nähtävää kuin megalomaaniset ostoskeskukset ja Euroopan Keskuspankki. Sovittiinkin yhdessä tuumin retkueen kesken, että lähiaikoina on uusi reissu mestoille luvassa.


Viikon kulttuuriteko

torstai 17. lokakuuta 2013

Mainzin yliopiston lukukausimaksuun sisältyy pieni Semesterticket-niminen paperiläpyskä. Ei kannata antaa vaatimattoman ulkomuodon hämätä, sillä sen turvin me saamme reissata julkisilla ilmaiseksi niin paljon kuin sielu sietää - ei pelkästään Mainzissa vaan osassa Rheinland-Pfalzia sekä lähes koko Hessenin osavaltiossa. Täältä tullaan, Frankfurt, Wiesbaden, Darmstadt ja Marburg! Lähijunat olkoon toinen kotini!

Ilmeisesti opiskelijoista halutaan täälläpäin koulia myös kultturelleja persoonia, sillä kortilla pääsee myös kaupunginteatterin näytöksiin. Liput saa ilmaiseksi aikaisintaan kolme päivää ennen h-hetkeä, mutta en valita, kun normaalihinnat huitelevat 16-45 euron tienoilla. Kun kerta noin tuputetaan, niin kävimme mekin sivistäytymässä eilen Romeon ja Julian merkeissä. Yhtäkkiä koko Staatstheater tulvi vaihtareita.

Itse näytelmä edusti melko modernia visiota, mikä ei ihan justiinsa uponnut. Vuorosanat olisivat saattaneet pelastaa paljon, jos niistä oli jotain ymmärtänyt. Ihmiset kyllä hörähtelivät siihen malliin, että sukkelia verbaalinerouksia varmaan säkenöi joka suuntaan, mutta meitä kielipuolia ei kyllä hemmoteltu. Kuinka pirun hyvin sitä kieltä pitää muka osata, että pysyy edes jollain tasolla kärryillä, kysyn vaan?

Kostoksi pitää varmaan käydä katsomassa ennen joulua pyörivä Joutsenlampi. Siitäs saatte, saksankieliset!

Tähän mennessä

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Meikällä on netti!!! Lisää huutomerkkejä!! Nyt saattaa minustakin havaita elonmerkkejä, mikäli nyt ylipäätään ehtisin olla koneella enkä juoksisi joka päivä aamusta iltaan kaupungilla.

Niin, Mainz. Tuntuu kuin olisin ollut täällä jo ainakin kuukauden enkä vajaata kahta viikkoa. Ensivaikutelma ei ollut kaikista ruusuisin, yliopiston kampus (missä myös asun) on pääsisäänkäyntiä lukuun ottamatta ruma kuin itse mikäkin, huone kahdeksan (8) hengen sekasolussa on täysin asiallinen mutta vielä melko karu paljaine seinineen, eikä ohjelmaakaan ensimmäisille päiville ollut järjestetty mitenkään valtaisasti. Onneksi Altstadtiin hurauttaa hetkessä lepuuttamaan esteettistä silmää ja muiden vaihtareiden kanssa ei tekeminen lopu kesken. Ensihämmennyksen jälkeen olenkin viihtynyt täällä tosi hyvin.

Tällä viikolla alkoi puolentoista viikon intensiivikielikurssi. Jos Tealla oli ollut onnea rennon ja epäsaksalaisen opettajan kanssa, on meidän ryhmän vetäjä vanhemman vuosikerran saksalaisen arkkityyppi. Toisena päivänä harjoiteltiin kolme tuntia kielioppia. :D Kielikurssi ansaitsee myös lisämaininnan viehättävästä alkamisajankohdastaan aamuisin 8.30. Olen jo nyt ehtinyt kerryttää kunnioitettavan univelan, kun joka ilta täytyy tietysti riekkua milloin missäkin yömyöhään. :]


Vaihtareita täällä piisaa, ja meitä suomalaisiakin on tänne päätynyt jostain syystä ainakin kymmenen kappaletta - yksi paljastui yllättäen luokkakaverikseni ala-asteelta! Puolalaisia täällä on myös siihen malliin, että loppuvuodesta olen varmaan itsekin polaki cebulaki (=puolalaiset sipulit). Paljon aikaa vietän myös brittiläis-belgialaisessa seurassa, mikä varmasti onkin kaikista paras ratkaisu saksan puhumisen kannalta. Not. 

Saksankielentaitoni on kyllä päässyt vähän yllättämään. Vielä keväällä en osannut sanoa oikein mitään, mutta jotenkin se on itsekseen kohentunut niin, että kyllä sillä jo pärjää. Vaihtareiden kanssa puhutaan pääasiassa englantia mutta monet osaavat sikahyvää saksaa, ja me saatetaankin vaihtaa kieltä kesken lauseen. Pari kämppistäni on saksalaisia, ja kerran viikossa treffaan paikallista tuutoriani, jonka kanssa puhun visusti saksaa. Tämä viikonloppu oltiin ryhmäytymässä Saint Goarissa (Lorelei on nyt sit nähty, terveisiä vaan saksan kirjallisuuskurssin vetäneelle proffalle!), missä verestin myös ranskantaitojani ja totesin, että neljän kielen jatkuva vaihtaminen rapauttaa yllättävän vähän akuuttia ilmaisukykyä.

Oppitunti saksalaisesta järjestelmällisyydestä

keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Olen nyt ollut virallisesti viikon ja kaksi päivää vaihdossa, ja ehtinyt istua vaihtari-infoissa, tutustua pintapuolisesti kampukseen, pyöriä lähes joka päivä keskustassa, tavata tusinoittain puolalaisia ja kuusi (6) muuta suomalaista (mutten ketään muista Pohjoismaista) sekä käydä spontaanilla pikareissulla Darmtadtissa.

Aivan erityisesti olen kuitenkin ehtinyt vaikuttua saksalaisesta tehokkuudesta, joka onkin aivan omaa luokkaansa. Täällä asioiden hoitaminen ei olekaan arkista netissä roikkumista vaan seikkailu! Lisäbonuksena toimistosta toiseen juostessa kuntokin kohoaa huomaamatta.

Esimerkki 1
Internetyhteyden hankkiminen opiskelija-asuntolahuoneeseen, jonka vuokraan netti sisältyy, on varsin helppoa:
  1. 1. Odota viikko yliopiston käyttötunnuksia, jotka saat ilmottauduttuasi yliopiston opiskelijaksi. Tämä prosessi on varsin vaatimaton paperisota.
  2. Lähetä asuntolan tietokonenörteille sähköposti, jossa kerrot käyttötunnuksesi, nimesi, sähköpostisi, mac-osoitteesi sekä hostnamesi, joka saattaa olla tietokoneesi nimi tai jotain muuta (arvo mieleisesi vaihtoehto mikäli olet it-asioissa hoo moilasena).
  3. Osta internetpiuha.
  4. Kytke piuha tietokoneeseesi x ajan kuluttua sähköpostin lähettämisestä ja rukoile, että homma toimii.
  5. Mikäli ongelmia yhteyden muodostamisessa vielä ilmenee, on neuvoja tarjolla asuntolan baarissa torstai-iltaisin kelo 20-21.
Olen tällä hetkellä listan toisessa kohdassa, odotan jännityksellä seuraavia vaiheita. Terveisiä vaan täältä rautatieaseman Starbucksista.

Esimerkki 2
Kursseille ilmoittautuminen on myös mutkaton prosessi:
  1.  Tallenna internetosoitteesta X tietokoneellesi ilmoittaumislomake
  2. Täytä lomakkeeseen tietosi ja valitsemasi kurssit opintopisteineen. Huom! Mikäli opinto-oppaassa ei ole mainittu kurssin opintopisteitä (tämä koskee noin 90% kursseista), tiedustele opintopisteet ko. aineen opintosihteeriltä.  
  3. Tallenna lomake ja tulosta niin monena kappaleena, kuinka monen eri aineen kursseja käyt. Esimerkiksi saksan, ranskan ja DaF:in kursseja valinnut tulostaa lomakkeen kolmena kappaleena.
  4. Hae allekirjoitukset lomakkeeseen jokaisen aineen opintosihteeriltä. Huomioi kryptiset vastaanottoajat.
  5. Jos opintosihteereillä on jotain huomautettavaa valitsemiesi kurssien suhteen, suorita vaiheet 2-4 uudestaan.
  6. Palauta lomakkeet allekirjoituksineen Herra Isoherraopintosihteerille 25.10. mennessä.
  7. Osallistu valitsemillesi kursseille, jotka tosin alkavat 21.10.

Meanwhile in Finland

lauantai 5. lokakuuta 2013

Tähän mennessä opittua:
  1. Olen hiustenväriltäni blondi.
  2. Saksassa en tunne kylmyyttä, koska olen suomalainen.
  3. Suomen kesälämpötilat huitelevat ilmeisesti +10 asteen tienoilla.
  4. 6 päivää ilman nettiä on pitkä aika.
Kylläpä vaihdossa oppii itsestään ja kotimaastaan aivan uusia asioita! 

Päivä Darmstadtissa

maanantai 30. syyskuuta 2013
Saksassa harva kaupunki on Pariisi. Myöskään Darmstadt ei olisi kovin vahvoilla pittoreskeimmistä paikoista äänestettäessä: toisen maailmansodan aikana tuhannen päreiksi pistetty kaupunki on tunnettu lähinnä teknillisestä yliopistostaan, ei jälleenrakennusarkkitehtuuristaan.

Kaikesta huolimatta täälläkin on silmänruokaa vaikka kuinka, kunhan tietää eksyä oikeille hoodeille. Kävelytin tänään kameraa kävellessäni kauneimman kaupunginosan Bessungenin kautta keskustaan, mutta täällä on vielä niin vihreää ja lehtevää, että jäi somat saksalaiskorttelit muistikortilla kakkoseksi.

Nurkan takana keskustasta. Arska paistoi vielä keskipäivällä pilvettömältä taivaalta, ja arvoin koko ajan, onko takin kanssa liian kuuma vai ilman sitä liian kylmä.

Poliisilaitoskaan ei ole täällä hullumman näköinen.


Bessungenista löytyy myös barokkipuistikko Orangerie, jossa on kukkapenkkiä, palmua ja suihkulähdettä vaikka muille jakaa. Lisäksi ranskalaisittain lausuttu nimi rullaa ihanasti kielen päällä.

Orangerien sivukujalta löytyi myös muorivärillä komeileva tehdashallin näköinen rotisko, joka pitää sisällään näemmä juhlatilan. Symppis!
Niin ikään Bessungenissa sijaitsee yksi kaupungin kivoimmista kahviloista, viereisen ratikkalinjan mukaan nimetty Linie 3. Piipahdin siellä kävelyretken päätteeksi syömässä törkeän hyvää omenakakkua ja hörppimässä kunnioitettavan kokoisen Milchkaffeen (muualla maailmassa café au lait), jotka kustansivat tippeineen päivineen järisyttävät 6 euroa. Kyllä Saksassa on ihmisen hyvä olla.

Triviaa: Darmstadt ei voi myöskään elvistellä erityisen kutsuvalla nimellä. Nykysaksaksi mesta on siis Suolikaupunki, joskaan muinaissaksalaiset eivät ilmeisesti ihan siihen lopputulemaan ole tähdänneet.