Top Social

Image Slider

Kyllä lähtee!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Uu mama! Kahden ja puolen viikon reissuputki alkaa tänään, hip hurraa! Seuraavat viisi päivää vietän Edinburghin tuiskussa ja tuulessa vaihtokaverin kotiseuduilla, joten blogi hiljenee sen mukaisesti. Sitten käyn Mainzissa pesemässä pyykit ja suuntaan Berliinin kautta Puolaan ja Prahaan. Sinne meillä ei ole vielä mitään suuria linjoja hahmoteltu (eikä niitä pienempiäkään kuten paluumatkan varaamista. Oh well). Niinpä arvostaisin suuresti, jos siellä ruudun takana olisi jakaa matkavinkkejä must see -jutuista - kaikki kahvilasuositukset otetaan erityisellä lämmöllä vastaan. Matkareitti on siis Poznan-Varsova-Krakova-Praha.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Adios amigos!

***
Next two and a half weeks travelling! Edinburgh, Poland and Prague, here I come!

When life gives you fig jam instead of lemons

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Perinteitä noudattaen ruokakaappi pullistelee viikonlopun jäljiltä juuri kun pitäisi lähteä reissuun. Silloin täytyy uhrautua ja paistaa köyhiä ritareita aamiaiseksi. Jääkaapin kätköistä löytyi tuhottavaksi myös mango-passiomehua ja viikunahilloa. Kyllä harmitti. Kahvi sentään loppui ennen aikojaan ja lähiliikenne lakkoilee tänään ja huomenna, joten kosminen tasapaino on turvattu.

***
My breakfast this morning. The good thing about having too much food in the fridge before leaving for a longer trip.

Vierasviikonloppu

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Sain viikonlopuksi vieraan Belgiasta. Lämpimät säät ja aurinko katosivat tietysti heti herran saavuttua Saksan rajan yli, mutta emme antaneet sen haitata. Vaikka allekirjoittanut ei kaikista luontevin turistiopas olekaan ("Hei näillä kulmilla en oo koskaan ollutkaan!"), oli kaupunkia silti mukava näyttää etenkin näin keväällä, kun taas viime kokemus oli kolealta ja harmaalta marraskuulta. Eksyttiin jopa Gutenberg-museoon kirjapainon historiaa kertaamaan, vaikka keskittymiskykyni kyseisissä sivistyslaitoksissa laskee tavanomaisesti viisivuotiaan tasolle.

Ruoka ei loppunut kesken tältäkään viikonlopulta. Lauantai-iltana keittiössä karkasi mopo vähän käsistä, ja kahden hengen tapaksista riitti lopulta kämppiksille ja kavereillekin. Sunnuntaina kaupungin suosituin jäätelöpuoti avasi ovensa, mitä mainzilaiset juhlistivat kunnioitettavan jonon lisäksi pienimuotoisella puistojuhlalla ilmapalloineen ja jazzbändeineen. Kojun itsetehtyjen jäätelöiden suosiota en yhtään ihmettele, ja perinteisten mansikan ja suklaan lisäksi kurpitsansiemenöljyjätski vei kielen mennessään.


Oli kyllä muikeat pari päivää, ja tuliaisina saatujen belgialaisten konvehtien - kevyesti parasta suklaata mitä olen eläissäni syönyt - lisäksi parhautta oli yhteiset Tampere-jutut ja yksimielisyys suomalaisen opiskelijaelämän ylivoimaisuudesta. Veikkaan tosin jättäväni jatkossa vauhdikkaimmat opiskelijabileet Suomessa nuoremmille, sillä rauhallisesta menosta huolimatta toivuin tästäkin viikonlopusta koko sunnuntai-illan vältellen ihmiskontakteja ja koomaten HIMYM:in parissa.

***
I received a guest from Belgium over the weekend. The visit involved me being a poor tourist guide (So many places I've never seen before!), going to a museum with the attention span of a five-year-old and cooking so much tapas you could've fed the whole neigbourhood. On Sunday the locals celebrated the reopening of their favourite ice cream shop with a sense of occasion in the air, and no wonder: the ice cream was good. The Belgian chocolate, shared nostalgy about Tampere and having a friend driving all the way from Belgium for a short visit definitely made my weekend.

Rheinin varrella

torstai 20. maaliskuuta 2014

En pääse tästä maaliskuun säästä yli. Tänään pamahti kahdenkympin raja rikki ja farkuissa oli oikeasti kuuma. Otettiin evät mukaan ja lähdettiin Rheinin varrelle paistattelemaan päivää. Mainz sijaitsee strategisesti ikävästi joen länsipuolella, joten aurinko kaikkosi aika nopeasti iltapäivällä. Onneksi olin kuullut villiä huhua vanhasta tullisatamasta, jonne arska paistatteli vielä iltakuudeltakin. Syötiin viinirypäleitä, chillattiin auringon lämmössä ja pohdittiin vesinokkaeläimen evoluutiota. Se oli sellainen päivä se.

***
Today was a really hot day, so we had a picnic on the Rhein. We enjoyed the sunshine, grapes and discussion about the evolution of the platypus. Life is sometimes so good.

Ystäville

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ystävällä on tänään syntymäpäivä, ja päädyin selaamaan koneeni kuva-albumit läpi onnittelukuvaa etsiessäni (koska hyvät ystäväthän onnittelevat henkilökohtaisesti Facebookissa). Toinen toistaan hohdokkaampia otoksia katsellessa iski ihan yllättäen ikävä. Kuten juuri ennen vaihtoa kirjoitinkin, en ole kaikista sentimentaalismpia ihmisiä, enkä ole täälläkään kokenut suurta eroahdistusta perheestä tai ystävistä. Harvemmin ne minnekään katoavat, vaikkei jatkuvasti olisikaan yhteydessä saati näkisi koko ajan.

Nyt kuitenkin ikävä pääsi yllättämään. Mielessä on murujen kanssa leivotut korvapuustiläjät, ryystetyt viinipullot, lähijunissa istutut tunnit, Rocky-maratonit, kävelyretket niin kevättalven auringonpaisteessa kuin kesämaisemissa hyttysten seurana. Jaetut treenivalitukset, miesjutut, elämänmuutokset, sarkastiset kommentit, varmuudet ja epävarmuudet. Ja se, että nämä kaikki ovat tapahtuneet omalla äidinkielellä.

Onhan tietty aina Skype, jolla pitää yhteyttä Suomeen ja Saksan toiselle puolelle, mutta ei se ole sama asia kuin viettää aikaa naamat vastakkain ja tehdä asioita yhdessä. Tietty itsehän päätin, ettei tässä kevätlomalla tarvitse käydä Suomessa, kun vastahan siellä jouluna oltiin. Nyt antaisin kuitenkin aika paljon, että saisin naisista parhaat tänne.

"Kato, tolla on alushousut housujen alla!"

A friend has her birthday today, and I ended up looking through all the legendary pictures I have of the moments i've spent together with the girls in Finland. Despite my general lack of sentimentalism I really miss them now.

Kiitos Jennille ylimmästä kuvasta.

Viime päivinä on ollut kesä

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Saksaa on hemmoteltu viime päivinä parinkymmenen asteen tienoilla huitelevilla lämpötiloilla, pilvettömällä taivaalla ja sadesään sienien tavoin joka puolelle ilmestyneillä terasseilla. Jäätelötarjonnan ainoa miinus on, etten ole löytänyt yhtä kunnianhimoista jätskikahvilaa, johon joskus muinoin törmäsimme Etelä-Itävallassa. Toisaalta kohtuuden kannalta on ehkä ihan jees, ettei täällä ole viidentoista metrin jäätelövalikoimaa kolmessa rivissä. 

Toinen miinus on tuo mukana sinnittelevä lukukauden vihoviimeinen koulutyö. Esseen sain jo palautettua (hurraa! hurraa! hurraa!), ja nyt pitäisi enää väsätä pieni tiedekirja-arvostelu. Ei ole jostain syystä ole näissä lomatunnelmissa löytynyt suurta inspiraatiota. Kostoksi leivoin langon kanssa ehkä elämäni parasta suklaakakkua à la Glorian ruoka ja viini: Death by chocolate -nimeä kantavaan kaakkuun tuli vajaat puoli kiloa suklaata ja desi jauhoja, respect.


Aurinkoiset säät houkuttelivat paatuneen lenkkeilynvihaajan taas poluille. Kakulla ei ollut tässä osaa eikä arpaa, vastustan periaatesyistä syyllisyysliikuntaa. Kävin talvella pari kertaa kaverin kanssa hölkkäämässä, ja melkein itku oli tullut. Hyväksyin lopulta tosiasiat, nimittäin minun on ihan turha lähteä lenkkipoluille kylmällä ja harmaalla säällä, ja toisekseen parasta seuraa on Spotify eikä suinkaan höpötyskaveri. Nämä pari yksinäistä kevätlenkkiä onkin sittemmin mennyt jo ihan passelisti, etenkin kun viimeksi tarkeni t-paidalla.

Foreca manasi viikonlopulle pilviä ja maaliskuisempia lämpötilalukemia, joten täytynee ottaa ilo irti ja ulkoiluttaa koulukirjoja minkä ehdin. Ensi maanantain deadlinen jälkeen koittaakin sitten LOMA!

Erinomaista ja mahdollisimman kesäistä loppuviikkoa myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Oodi keväiselle Mainzille

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Asetin itselleni jo jonkin aikaa sitten tavoitteen tälle keväälle ja kesälle. Kaiken Saksan- ja ulkomaanmatkailun ohessa aion haahuilla aktiivisesti myös eri puolillä Mainzia, jottei vaihdon lopussa tarvitse häpeäkseni tajuta, että kymmenen kuukauden aikana olen kampuksen lisäksi tutustunut tasan kahteen pääkatuun ja tuomiokirkkoaukioon. Ajankohta periaatepäätökselleni on onneksi mitä otollisin, sillä talvella (ts. puolen vuoden mittaisella syksyllä) ei säät, pimeys saati koulu kannustanut mihinkään tutkimusretkeilyyn siinä missä kevättä parempaa haahuiluvuodenaikaa ei taida ollakaan, tästä lomasta puhumattakaan.

Tänään nappasin bussin keskustaan ja lähdin kävelemään triljoonaan kertaan nähdyltä keskusaukiolta sivukadun verran syrjemmäs. Oli vähän Narnian vaatekaappi -fiilis, ihan kuin uudessa kaupungissa olisi ollut. Löysin muun muassa kuohuviinimuseon, useita pieniä puistoalueita, roomalaisen teatterin rauniot, somia kaupunkikivitaloja, järjettömän määrän portaita, soman sisustuskaupan sekä linnoituksen, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Tämä kaikki ihan kivenheiton päässä ydinkeskustasta.


Kaiken kukkuraksi tänään oli silkkaa auringonpaistetta ja 15 astetta koko päivä. Ajatukset oli heti etelänloman jälkeen piknikissä, terassilla istumisessa ja jäätelössä, enkä selkeästi ollut ainoa. Ihana kevät, ihana loma, ihana Mainz. Jos talven viima, pimeys ja ainainen kampuksella jököttäminen himmensi enimmän hohdon tästä kaupungista, toi tämä päivä sen korkojen kera takaisin.

Illemmalla päädyin lopuksi vielä Rheinin rantaan. Suomen järviin tottuneena veden liplatuksen kuuntelussa on jotain erityisen rauhoittavaa, liikenteen melusta viis. En malta odottaa ensimmäisten hellepäivien piknikloikoilua nurmikkokaistaleella proomujen lipuessa ohi.

Pieni pala Italiaa ja Turkkia torstaille

torstai 6. maaliskuuta 2014

Tänään oli niin kirkas auringonpaiste, että olisin tarvinnut aurinkolasit, joita en tietenkään omista. Vaikka täällä on ollut viime viikot todella valoisaa ja lämmintä, kevät upposi tajuntaani vasta näin maaliskuun kunniaksi. Kaupungilla käveltiin jäätelökioskin ohi eikä voitu vastustaa. Euron pallo italialaista jäätelöä riittäisi minun puolestani syyksi muuttaa Keski-Eurooppaan. Kevään ensimmäinen katosi parempiin suihin ennen kuin ehdin edes ajatella kameraa.

Kotona kämppis keitti turkkilaiset kahvit. Menetin sillekin sydämeni (ja vähän myös tarjolla olleelle minttusuklaalle), ja sain kaupan päälle tulevaisuuteni kahvinpuruista ennustettuna. Jos makunystyröiltäni kysytään, täytyy varmaan varata matkat Istanbuliinkin.

Kaupunki meni sekaisin

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Takana on pitkä viikonlopullinen juhlahumua, kun karnevaaliaika koitti. Paikallinen Fasching on Kölnin jälkeen Saksan suurin, ja meno oli torstaista maanantaihin vähän niin kuin vappu, penkkarit ja juhannus yhdessä potenssiin korotettuna. Olin kuullut etukäteen varoituksia, että keskustassa on turha liikkua ilman naamiaisasua, ja totta tosiaan kaikkien tiikereiden, FBI-agenttien ja parsakaalien joukossa eniten huomiota herättivät ihmiset normaalivaatteissa, kellonajasta viis.

Joka päivä tuntui olevan ties mitä ohjelmaa ja pirskettä, ja keskusta oli öisin silkkaa ulkoilmaklubia. Kaiken kruunasi Rosenmontag-maanantain seitsemän kilometrin mittainen karnevaalikulkue, johon Wikipedian mukaan osallistuu tavallisesti vajaa 10 000 henkeä ja katsojiakin on heti puolisen miljoonaa. Eihän sitä sopinut jättää välistä, ja voin paljastaa, että muutama hetki siinä vierähti.


Päivä oli kerrassaan mahtava. Söimme itsemme kipeiksi paraatilaisten heittelemillä karkeilla, joiden lisksi yleisöön satoi myös mm. palloja, sämpylöitä, nenäliinoja, tiskirättejä ja pienoismallisaunoja tulitikkurasioissa. Kulkueen reitti oli myös niin pitkä, että me puoli miljoonaa katsojaa pääsimme levittäytymään mukavasti. Fiksuina me jätimme ydinkeskustan ihmismassat muille ja nautimme suhteellisen väljistä oloista.

Mukavaa oli myös, että vaikka kunnon kansanjuhlan tapaan nytkin viinipulloja ja olutlaseja näkyi tiuhaan, ei örveltämistä tarvinnut katsella päivällä lainkaan. Juuri tällaisissa tapahtumissa saksalainen juomakulttuuri vakuuttaa: aikuiset saavat luvan kanssa ottaa lasin jos toisenkin ilman suurta numeroa, mutta kenenkään ei tarvitse vetää överiksi. Nuoremman sukupolven bileet illalla keskustassa muistuttivat toki jo vähän enemmän totuttua suomalaista menoa.


Koko karnevaali oli hauska elämys, ja olen tyytyväinen, että tajusin jäädä Mainziin sen ajaksi. Viisi päivää silkkaa hulabaloota näinkin pienessä kaupungissa on melko absurdia koettavaa.

Marburg

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Reissut, uudet löydöt ja kuvamateriaalin edes kohtalainen laatu tuntuvat kerääntyvän aina samoille viikoille. Helmikuun alku esimerkiksi oli juuri sellaista ravaamista, että sain kaiken Berliinin ynnä muun jälkeen vasta nyt inspiraation uuteen reissupostaukseen, vaikka Marburgissa käytiin jo helmikuun alussa.

Marburg on kompakti yliopistokaupunki vajaan parin tunnin junamatkan päässä pohjoiseen, ja vanhakaupunki siellä on soma kuin mikä. Olen käynyt siellä kerran ennenkin joitakin vuosia sitten ja tykkäsin kovasti. Me pääsemme sinne Semesterticketillä ilmaiseksi, eikä yhtään haitannut, että visiitistä oli kavereiden kanssa pitkään puhetta. Viimeisellä viikolla ennen seurueen hajaantumista saimme vihdoin käytyä, ja se oli kiva päivä se.


Grimmin veljekset ovat molemmat opiskelleet kaupungissa, minkä kunniaksi vanhassakaupungissa kulkee Grimm-Dich-Pfad (Grimmaa itsesti -polku, heh heh), jota seuraamalla löytää katukuvasta Grimmin satujen hahmoja. Niitä etsimme aarteenmetsästäjien innolla, ja löydettiinkin puolet - ei sillä etteikö puoli päivää riittäisi, vaan siksi että harhailimme sivukujilla ja vanhankaupungin kyljessä sijaitsevalle linnalle maisemia katselemaan. Mitään suurempia spektaakkeleita vierailu ei tarjonnut, mutta oli mukavaa haahuilla pitkin katuja, silmäillä ympärilleen ja nauraa samalla huonoille vitseille.



Vannoutuneena kahvilafriikkinä muuten nyrpistelin nenääni, kun päädyimme hengähdystauolle keskustan geneerisen elegantisti sisustettuun kuppilaan, joka oli näemmä rouvasihmisten suosiossa. Vähän kuin olisi Extrablattissa käynyt. Jouduin kuitenkin perumaan muminani ylihinnoittelusta, kun kuppi kahvia ja hervoton kakkujärkäle kustansivat alle viisi euroa. Onneksi seurakin oli niin hyvää, että sain akuutin hipsterikahvilankaipuuni pidettyä kurissa.