Top Social

Image Slider

Yläilmoissa

lauantai 31. tammikuuta 2015

Tampereelle kohosi hiljaittain Torni-hotelli, jota rakastavasti Mordorin torniksikin kutsutaan. Minä en ole vielä selvittänyt lopullista mielipidettäni tästä arkkitehtuurin taidonnäytteestä, mutta myönnettäköön, että jos ei se nyt aivan kylmäksi ole jättänyt, niin aika väliinpitämättömäksi kuitenkin. Uteliaisuus kuitenkin vei voiton, ja kaverin kanssa kahville suunnistettaessa päätettiin käydä testaamassa 25. kerroksen kahvilan näkymät.

Kyllähän sitä korkealla oltiin. Näkyala oli varsin mukiinmenevä, ja yläilmoista katsottuna Tamperekin näytti ihan kaupungin kokoiselta. Kahvilan sisustus oli myös positiivinen yllätys. Hitusen hengetön, sanoisin, mutta jotain raflaavan tynkää oli sentään haettu, ja nojatuoleihin oli mukava uppoutua. Muistitikulle ei näköalan lisäksi todistusaineistoa tarttunut, sillä oli liian kiire hautautua tyynyjen sekaan ja avautua elämästä ystävän kanssa kilpaa.

Ihan kiva kaiken kaikkiaan tuo Moro Sky Bar, joskin kuppilan mitä originellein nimi ansaitsee pitkän miinuksen. Kyllä tuolla voisi Tampereella vierailevat kaverit käyttää jo ihan maisemienkin takia, ja ensi kerralla saatan tarttua myös iltapäiväteehen leivosbuffetin kera.

***
There's a new 25-storey hotel in the middle of Tampere. I haven't decided yet what to think about the architecture but I have to admit that the view in the café on the highest floor is quite nice. The next time I get visitors I might have to take them there – and get to try the afternoon tea cake buffet myself. (Yes, it was a direct hint, my foreign friends.)

Keittokirja pelastaa päivän

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Viikko on hurahtanut mukavasti ohi. Olen istunut koululla ihan hyvin teeskennellen ahkeraa, ja ruokatunneistakin vain yksi venyi kolmeksi tunniksi. Seurauksena tästä ryhtiliikkeestä oli mukava aloittaa sunnuntai ilman valaan kokoista tekemättömien töiden kasaa harteilla.

Täydellinen lopetus olisi ollut viettää suunnilleen koko päivä tatamilla, mutta se suunnitelma lensi romukoppaan pikku nirhauman takia. Melkein viikon tauon jälkeen paini polttelee mielessä kuumana, ja itkupotkukänkkäränkkä viisivuotiaan tyyliin ei ollut kaukana. Onneksi kiukku laantui kupillisella kahvia ja joululahjaksi saadun Vegaanin keittiössä –kirjan selaamisella. Loppupäivä menikin terapeuttisesti köökin puolella. 

Pakko vielä loppuun kehua kyseistä keittokirjaa. Elina Innasen Chocochili-blogista olen vuosien saatossa löytänyt ties kuinka monta loistavaa arkiruokaohjetta, eikä kirjan reseptit ole pöllömpiä. Perusruokakauposta löytyviä aineksia ei tarvitse jahdata pitkin kaupunkia, ruoat valmistuvat vaivatta ja maistuvat superhyviltä. Sekasyöjäkin kiittää sen minkä mutustamiseltaan ehtii.

***
A good Sunday starts without whale-sized to do lists. A perfect Sunday would be brazilian jiu jitsu all day long. The latter didn't unfortunately come true so I did the next best thing and spent half a day cooking. The vegan cook book I had got  for Christmas served as inspiration.

Pahan mielen elokuva

lauantai 10. tammikuuta 2015
Olen harmittomien elokuvien suuri ystävä. Ajatteluun kannustavat pätkät ovat tietysti yleensä parhaimpia, eikä syvyyskään ole pahitteeksi, mutta jotain maustani kertonee, että Paddington voisi olla ihan varteenotettava aihe seuraavalle leffareissulle.

Nyt kuitenkin kävi niin, että kaveri kysyi seuraksi katsomaan Nightcrawleria ennen kuin se lakkaa pyörimästä teattereissa. Olin nähnyt trailerin ja tiesin, etten koskaan oma-aloitteisesti lähtisi sitä katsomaan, mutta kerrankos sitä, kun nyt kerta pyydettiin.


Töitä etsivä pikkunilkki Lou alkaa kuvata onnettomuus- ja rikospaikoilla myydäkseen kuvamateriaalin uutistoimistoille. Kunnianhimoinen tyyppi on vakuuttunut, että tästä se ura urkenee ja tekeekin itsestään korvaamattoman huonojen katsojalukujen kanssa kamppailevalle uutistoimistolle. Moraaliset ja eettiset kysymykset eivät paljoa paina shokeeraavien kuvapätkien metsästyksessä, eikä Lou kaihda kuvauspaikkojen saati kilpailuasetelmien uudelleenjärjestelyä.

Ei muuten ollut niitä harmittomia elokuvia. Nightcrawlerissa kaikki on puistattavan moraalitonta, häikäilemätöntä ja sosiopaattista, ja puolessa välissä harkitsin rehellisesti salista poistumista. Näkemys viihteellistyneestä uutismaailmasta, jossa totuus ja hienotunteisuus  ovat jäänyt kauas katsojalukujen taakse, on jokseenkin iljettävä ja suomalaiseen kaikin puolin korrektiin uutisointiin tottuneelle myös täysin vieras. Hyvin toteutettu ja näytelty elokuva kuitenkin on, siitä ei pääse mihinkään. Erityispropsit Jake Gyllenhaalille, joka on business-latteuksia lausuvana häikäilemättömänä hyypiönä jotain aivan muuta kuin epäloogisesti mieltämäni kultapoju (joo tiedetään, onhan hän tehnyt aika häiritseviä elokuvia ennenkin).


Vaikeinta tällaisissa pätkissä on ihmisten kierous ja epäempaattisuus, kun siihen ei voi millään tasolla samaistua. Päivänvaloon astellessamme olin kuitenkin jollain tasolla hyvilläni, etten marssinutkaan kesken kaiken pois, sillä hyvä elokuva se oli, ei käy kieltäminen. Kannattaa toki katsoa, jos ei karta ahdistavia leffaelämyksiä. Minä kuitenkin taidan seuraavaksi keskittyä niinkin haastaviin katsomiskokemuksiin kuin  Ranskalaista häähumua tai Muumit Rivieralla.

***
A friend asked me to the cinema to watch Nightcrawler. I prefer films that make me feel good or even thoughtful but Nightcrawler just made me distressed. In the end I had to admit that it is a good watch though, as creepy as it is. Even still, the next film I'll be watching is going to be Paddington or something of the sort.

Kuvat täältä.

2014 pähkinänkuoressa

maanantai 5. tammikuuta 2015
Nyt kun tätä vuotta on kasassa vasta ensimmäiset puoli viikkoa, kehtaan vielä kirjoittaa katsauksen viimeisiin 12 kuukauteen, nyt kun kerrankin muistan.


Viime vuoden tammikuussa palasin ympäri Suomea vietetyn joululoman jälkeen takaisin vaihtokaupunkiin Mainziin. (Ahkerasti taisinkin palata, lintsasin muistaakseni heti ensimmäisellä täydellä viikolla viettääkseni siskon kanssa päivän Frankfurtissa. :] ) Talvilukukautta oli jäljellä enää kuukausi, ja helmikuussa kirmasin sitten vapaalle kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Keskitin rahani ja energiani reissaamiseen: viikko Berliinissä vei sydämeni ja kokeilin myös ensimmäistä kertaa reppureissaamisen tynkää Puolassa ja Prahassa. Edinburghiinkin ehdin, ja sen ajan kun en ollut tien päällä, rakastuin uudestaan keväiseen Mainziin.

Koulu alkoi taas huhtikuun lopulla juuri korkeimmissa kesälomatunnelmissa. Arki ei kuitenkaan ehtinyt liiemmin iskeä vielä toukokuussakaan, kun pian vappupirskeiden ja omien synttärieni jälkeen suvun kuopus putkahti maailmaan ja minusta tuli täti. Ehdin katsomaan pikku-ukkoa kolmen viimeisen Saksan-kuukauden aikana muutaman viikon välein enkä olisi voinut olla onnellisempi vaihtovuoteni ajoituksesta saati maantieteellisestä sijainnista.


Tein kesällä edelleen useita lyhyempiä reissuja Saksassa ja käväisin ulkomaidenkin puolella muutamaan otteeseen. Kesäkuussa matkaväsy alkoi kuitenkin jo painaa ja koulumotivaatio lähti heti suvivirren aikoihin kesälomille. Suomalainen ystävä tuli vieraaksi juuri parahiksi estämään pahimman kriisin ja muistutti, miten nauttia elämän pienistä asioista. Jalkapallon MM-kisat alkoivat samoihin aikoihin, ja jokainen Saksan matsi katsottiin kollektiivisessa hurmiossa, megalomaanisesta finaalista puhumattakaan.

Koulustakin päästiin vihdoin heinäkuun lopulla eroon, joten ehdin valmistautua kotiinpaluuseen  kiertämällä niin monet Mainzin kahvilat, kuppilat ja brunssipaikat kuin suinkin mahdollista. Kesäistä Suomea oli jo ikävä, ja lähteminen tuntui helpolta. Tiesin että vaihtovuoden parhaimpia tyyppejä näkisin vielä, vaikka yhteydenpito välillä olisikin katkolla.


Elokuussa olinkin jo Suomessa. Kaikki se vihreys ja ilman raikkaus tuntui ihmeelliseltä. Mainziin ja Darmstadtiin palasin kuitenkin vielä yhdeksi viikonlopuksi. Sillä toisella kertaa lähtö oli vaikea, kun Mainzille ja siskon perheelle piti sanoa oikeat hyvästit useiksi kuukausiksi ja vaihto oli lopullisesti ohi. Elämä Tampereella alkoi surrealistisissa tunnelmissa ja pää oli sekaisin kahden maan välillä. Paluu koulun penkille oli nihkeää ja yhtä tulevaisuuskriisiä, mutta onneksi vertaistukea oli tarjolla monin kappalein.

Vaihtovuoden laakereilla lepäilyn jälkeen ryhdistäytyin alkusyksyllä ja aloitin lukkopainin ja brasilialaisen jujujutsun peruskurssin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, ja liikunta pelasti aika monilta sopeutumiskriiseiltä. Arkea pakoilin myös vierailemalla tärkeimpien tyyppien luona pitkin Suomea ja viettämällä syysloman Pariisissa. Haikeudella jäin muistelemaan Keski-Euroopassa reissaamisen helppoutta ja edullisuutta.


Loppuvuosi meni pääasiassa kouluhommien, painin ja sosiaalisen elämän merkeissä. Alkusyksyn arjen tahmaisuutta ei enää näkynyt kuin ajoittain, ja pahimmat tulevaisuudenkriisitkin helpottivat. Tutustuin oluisiin Tampereen kivoimmissa paikoissa, pääsin puhumaan paljon saksaa ja vietin kerran niin ihanaa iltaa monikansallisessa porukassa, että muistelen sitä vieläkin haikeudella. Kouluhommia tein loppuun asti yliannostuksen verran, ja joululoma tuli todella tarpeeseen.

Tiivistettynä tämän vuoden ensimmäinen puolisko meni reissatessa ja toinen pallo hukassa. Vaihdon helppouteen nähden kotiinpaluun vaikeus tuli yllätyksenä, ja koko syksy oli varsinaista vuoristorataa. Milloin kaikki on vain menetellyt ja arki turtunut sekavalta puurolta, milloin Tampere on ollut ihana ja kaikki hikitreeneistä tenttikirjoihin on ollut silkkaa inspiraatiota. Elämän suunta on edelleen vähän hakusessa, mutta pikkuhiljaa olen oppinut luottamaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy ilman jatkuvaa panikointiakin. Vuosi 2014 loppui kerrassaan jännän äärelle, ja odotankin suurella mielenkiinnolla, mitä tämä uusi tuo tullessaan. 
Kaiken kaikkiaan hyvä vuosikerta tästäkin saatiin. Haluaisin vielä kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet mukana tekemässä viime vuodestani sitä, mikä siitä lopulta tuli!


My year 2014 was a bit bipolar. The first half I spent in Germany, travelled more than ever and life seemed to be a piece of cake. Then came the return to Finland. I had virtually no plans for the future when the university started again and almost everything I was doing felt ok but never anything more. Thankfully the phase didn't last forever, and I'm lucky to have so many wonderful people around to talk with. In the end I've managed to find inspiration in countless things. The future is still a big question mark but that just makes this new year all the more exciting. The last 12 months were all in all good ones full of experiences. Thank you all who were a part of it!

Ei se näkö vaan maku – uuden vuoden juustokakku

torstai 1. tammikuuta 2015

Keittiöstä kajahtaa pitkästä aikaa! Tuli sovittua melko ex tempore, että vuoden vaihtuminen otetaan sitten vastaan minun kämpilläni. Aika ja jaksaminen ei uskomattomien teemabileiden järjestämiseen riittänyt, mutta innostuin kuitenkin näkemään vähän vaivaa. Näpersin esimerkiksi koristeeksi ikkunaan metrikaupalla popcornnauhaa hermojeni äärirajoilla ja pääasiassa oluen voimalla, mutta ei siitä sen enempää. 

Tarjoiluista sen sijaan kerron mieluusti vähän enemmänkin, nyt kun kerrankin hyvänä emäntänä eksyin köökin puolelle. Olen nimittäin jo ties kuinka pitkään haaveillut uunissa paistettavan juustokakun leipomisesta, ja pääsin nyt toteuttamaan itseäni. Lopputulos oli niin passeli, että rustaan ohjeen tänne teillekin, jotka ette ole aiemmin Kauhaa ja rakkautta -blogin alkuperäisohjeeseen törmänneet. Kaakusta tuli nyt gluteeniton versio, ja koska minulla ei ole mainittavaa silmää kakkujen koristelulle, menin sieltä, mistä aita on matalin. Länttäsin päälle siis kasan graanattiomenansiemeniä ja valutin hieman hunajaa päälle. Estetiikasta viis, hyvältä se maistui.

Gluteeniton juustokakku uunissa

200 g gluteenittomia digestive-keksejä
75 g sulatettua voita
4 pkt (yht. 800 g) maustamatonta tuorejuustoa (ei light)
3 dl sokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1 1/2 dl maitoa
4 munaa
200 g ranskankermaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta

Hienonna keksit muruiksi monitoimikoneella tai primitiivisti kaulimella. Sekoita joukkoon voisula ja taputtele muruseos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. 

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sekoita tuorejuusto, sokeri ja sitruunan raastettu kuori sileäksi seokseksi. Lisää maito. Sekoita munat yksi kerrallaan seokseen. Lisää lopuksi ranskankerma, vaniljasokeri ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi. 

Kaada täyte vuokaan ja paista toiseksi alimmalla tasolla 1 tunti tai kunnes kakun pinta on kauniin ruskea. Väännä virta pois ja jätä kakku uunin jälkilämpöön 4-5 tunniksi (kokemus osoitti että kolmekin riittää). Ota kakku uunista ja anna jäähtyä hetki. Laita kelmulla peitettynä jääkaappiin vetäytymään ainakin yön yli.

 ***
I baked an awesome cheesecake for the new year's eve. Not the most aesthetic cake I've seen with the pile of pomegranate seeds on top but it was all about the taste.

Uusia kujeita tai vanhoja hyviksi havaittuja


Kiitoksia vanhasta vuodesta ja erinomaisen hyvää uutta teille kaikille! Olkoon se juuri sopivassa suhteessa tuttua ja turvallista sekä kasvattavaa seikkailua!