Top Social

Image Slider

HV!

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Meillä on munkkitalkoot ja simaa, skumppa on kylmässä ja kohta lähdetään paistorasvaisin hiuksin viettämään iltaa armaiden opiskelukohtalontovereiden kanssa. Yo-lakki sijaitsee toisella paikkakunnalla ja haalareistakin puuttuu vielä muutamat merkit, mutta mitä pienistä. Pääasia että kevät ja meikän lempparijuhla on täällä!

Ei mulla oikeastaan muuta, paitsi tietenkin teille kaikille HYVÄÄ VAPPUA!

Eeppisistä kuvista

torstai 28. huhtikuuta 2016

Eikö olekin jännittävää, kuinka eri tavalla ihmiset kiinnostuvat asioista? Tätä olen pohtinut muutamaankin otteeseen astetta vakavammin valokuvaavan teekkarikaverin kanssa. 

Meikälle valokuvaus on kehittynyt Lapasen myötä rakkaaksi harrastukseksi, ja usein juuri blogin kuvamateriaalin perässä tuleekin juostua kamera kädessä. Tämä näkyy myös siinä, mitä kuvaan ja mitä en. Olen jotenkin jämähtänyt reissujen ja maisemien taltiointiin, ja harvemmin tulee kotonakaan otettua kuvia. Ruokaa, sisustusta, ihmisiä, kaupunkinäkymiä tai liikkuvia kohteita on yllättävän haastavaa kuvata – oikeastaan kuvaamisen aloitettuani olen alkanut ymmärtää, kuinka vaikeaa ylipäätään mikään valokuvaaminen on.



Pitkän ajan tavoitteenani on oppia tallentamaan arkielämää ja siihen kuuluvia ihmisiä. Salakavala juoneni on ollut alun perin ryhtyä kokopäiväiseksi paparazziksi niin, että kaverit tottuvat pakon edestä räpsimiseen. Samalla saisin itsekin harjoiteltua tilannekuvaamista. No, oikeassa elämässä kamera on viime aikoina harvemmin kulkenut mukana, mutta ehkäpä tämä projekti nytkähtää taas hiljalleen käyntiin.

Tilanteista saattaa toki vahingossakin saada hyviä räpsyjä. Mitä en sen sijaan yhtään osaa on henkilökuvaus. Miltä etäisyydeltä pitäisi kuvata, mihin tähdätä, mikä tausta näyttää hyvältä ja ennen kaikkea, miten ihmeessä sitä mallia ohjataan, kun ei itsekään tiedä, mikä valokuvissa toimii? Aivan utopistisiin sfääreihin mennään, kun aletaan puhua valon manipuloinnista, valotusajalla leikkimisestä tai ylipäätään kameran toiminnoista. Ehei, manuaaliasetuksiin siirtyminen on riittänyt meikäläiselle hifistelyksi.



Siinä missä minä räpsin tyytyväisenä Olympuksellani kuvia vain luonnonvalossa enkä ymmärrä valokuvaamisen tekniikasta juuri mitään, on ollut todella jännittävää olla muutamalla kuvaussessiolla kaverin kanssa. On studiota, erillisiä salamavaloja, varjoja, ja pelkkä kamerakin maksanee enemmän kuin meikällä on tilillä rahaa. Insinööri-ihmisenä kaveri askartelee siihen päälle tietysti ties mitä tuulikoneita ja lennokkeja, koska mitäpä sitä ei tekisi eeppisten kuvien vuoksi?

Sen näköinen oli viime kerran ex tempore kuvaussessiokin. Kaikkinensa siinä meni kuutisen tuntia aikaa, eikä trampoliineja, salamavaloja tai photoshopia säästelty (ei myöskään pitsaa). Siltä ja viime kesän kuvausreissulta opin muun muassa, kuinka vähän valokuvauksesta ymmärrän ja kuinka vaikeaa mallina oleminen voikaan olla. :')

Toisaalta kerran kahvilla istuessa tuli puheeksi ikuisuusoperaationi arjen tallentaminen. Kaveri jäi pohtimaan konseptia ja tuumasi, ettei ole itse koskaan ajatellut valokuvaamista siltä kannalta. Niin, kaipa valokuvaustakin voi lähestyä suunnilleen yhtä monelta kantilta kuin on kuvaajiakin?


Suurkiitokset kaverille kaikista postauksen otoksista! Lisää eeppisiä kuvia (ilman meikäläisen pärstää joka puolella) löytyy Aleksin portfoliosta sekä firmansa Kuvakäen sivuilta.

Kevätkukkuja on täällä taas

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Nyt on kevätfiilis huipussaan, tuumasin eilen kömpiessäni treeneistä kotiin. Näin se on nähtävä, kun kahdeksan maissa paistaa vielä aurinko, ja sunnuntai-iltana juolahtaa mieleen pyytää kaveria ex tempore kaljalle, ihan vain koska miksi ei? 

Hyvästi siis pimeät syys– ja talvi-illat, jolloin suurin mieliteko on käpertyä teemukin kanssa peiton alle ja jäädä sinne asumaan! Tervetuloa rakkaat kevät- ja kesäillat! Spontaanit pussikaljat, kävelylenkit ja yltiöpäinen sosiaalisuus ovatkin yhtäkkiä mahdollisuus eikä uhka, kellonajoista ja viikonpäivistä viis! Tähän aikaan vuodesta arki-illat muuttuvat kummasti lomatunnelmiksi, jolloin ulkona riekkumisesta saa pikemminkin energiaa, vaikka päivät kuluisivatkin ihan yhtä lailla nenä tiukasti kiinni arjen tenttikirjoissa.

Niin vain tälläkin kertaa kaljalla käynti kannatti. Maanantai alkoi poikkeuksellisen epämaanantaifiiliksellä, vaikka aamulla vähän nukuttikin. Spontaaniuden lisäksi akkuja latasi jo eilisen menomatkan maisemat. Lisää tällaisia auringonlaskuja, kiitos!

Ja koska kyseessä on Suomen kevät, kotimatkalla satoikin sitten räntää kuin marraskuussa konsanaan. No joo, saatan odottaa myös sitä Sveitsin kesää…


Ramppikuumetta vierailla kielillä

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Puuh mikä loppuviikko. Helsinki kutsui tällä kertaa varsin virallisissa merkeissä, kun käytiin esittelemässä saksankurssilla tehty tutkimus elämäni ensimmäisessä konferenssissa. Lisäksi lauantai kului virallisessa saksankokeessa, joten aivoparkani olivat kaikesta ponnistelusta aivan puhki, kun pääsin illalla vihdoin kotiin asti.

Kokeesta viis, mutta saksankielinen konferenssiesiintyminen tuppasi vähän jännittämään – olkoonkin että olin itse äänessä 5 minuuttia ja vetovastuu oli luojan kiitos ryhmämme natiivisaksalaisella. Konferenssit ja kaikenlaiset Aikuisten Työelämätapahtumat ovat kaltaiselleni farkuissa ja rikkinäisissä tennareissa kulkevalle opiskelijalle varsin tuntematonta aluetta. Tällä kertaa piti itsekin kontribuoida, vieraalla kielellä ja yleisönä puoli salia tuikituntemattomia professoreita, lehtoreita ja opettajia. Juuri ennen vuoroani päässä liikkui tismalleen samat pakokauhuiset ajatukset kuin painikisoissa ennen matolle tepastelua: "Mikä pirun pakko sitä oli tähänkin tilanteeseen ehdoin tahdoin änkeä?"


Meikäläisen brassijujutsukisathan eivät ole tähän mennessä menneet ihan putkeen, mutta esitys onnistui jopa hyvin. Minulla ei ole luonnostaan erityistä hinkua parrasvaloihin, eikä tilannetta ole helpottanut, ettei yksikään viimeisen 5 vuoden aikana pitämistäni esitelmistä ole ollut suomeksi. Ahteri edellä puuhun –taktiikka on kuitenkin toiminut siinä mielessä, että jännitys on tasaantunut kielitaidon kasvaessa. Muutamaan otteeseen olen jopa yllättänyt itseni nauttimasta esiintymisestä. Niin kävi myös tällä kertaa. Spontaanit vitsit ja muut improvisoinnit loistivat poissaolollaan, mutta kaiken sen jännityksen keskellä oli kiva huomata pärjäävänsä hyvin.

Asiaa auttanee myös se, että pidän saksan puhumisesta valtavasti, siinä missä englanti on pikemminkin työkalu ja ranska puhdasta pakkoa. Niinpä eilenkin oikein harmitti kielikokeen puhutun osion päättyessä, sillä olisin mieluusti hölöttänyt vaikka kuinka paljon lisää.

Karsee matkakuume

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pidemmät vierailut ulkomailla ovat vaarallisia, ainakin keskellä Eurooppaa. Kun vahingossa tottuu siihen, että toisiin maihin pääsee lentokoneen lisäksi junalla, bussilla, kimppakyydillä tai vaikka fillarila (viimeisin on tosin vielä kokeilematta), muttei kuitenkaan ehdi juurtua vuosien mittaan ulkosuomalaisen arkeen, on lopputuloksena jatkuva matkakuume, joka ei nitisty Suomen arjessa millään. 

Asiaa ei varsinaisesti helpota ulkosuomalaisten blogien seuraaminen ties mistä maailmankolkista, saati se, että kavereita on tällä hetkellä vaihdossa ties missä Maltoilla ja Chileissä tai että reissuista tulee puhuttua aina juuri niiden tuttujen kanssa, joilla on vähintään yhtä levottomat jalat. 


Viimeisin niitti oli, kun aloin muistella parin vuoden takaista matkaa Puolaan ja Prahaan. Se oli ensimmäinen reppureissuni (ja tähän mennessä myös viimeinen. Asiaan on saatava muutos!) ja kerrassaan täydellinen sellainen. Puola hurmasi, matkaseura oli loistavaa ja säät suosivat. Parasta oli se keveyden ja vapauden tunne, kun päivät täyttyivät uusista kokemuksista ja ympäristön ihmettelemisestä, eikä päässä riittänyt tila minkäänmoiselle syvälliselle pohdinnalle tai tulevaisuuskriiseilylle.

Kaipaan uusien kaupunkien tutkimista, kesäisempää säätä, matkaseuraa, jatkuvaa valokuvaamista ja sitä irtiottoa arjesta, kun akuutein ongelma on valinnanvaikeus, missä raflassa sitä söisi. Joo joo, olin just Wienissä, mutta sitä ei lasketa, koska kaupunki oli jo tuttu kuin mikä. Jos rehellisiä ollaan, olen todella huono lähtemään lomalle tuntemattomiin paikkoihin. Koskaan ei mukamas ole rahaa tai aikaa, ja jos on, ne hupenevat aina sinne Saksaan siskon luona vierailemiseen. 


Vaihtovuonna olin kerrankin jo valmiiksi siinä vieressä, joten sain vihdoin kulutettua roponi muidenkin maiden tutkimiseen. Sen jälkeen on toki tullut piipahdettua Pariisissa ja Tallinnassa sekä Wienistä käsin Budapestissä, mutta silti tuntuu kuin missään en olisi käynyt. Ja sitten vielä se Keski-Euroopan kirous. Tuntuu ahdistavalta, kun täältä ei niin vain varatakaan parillakympillä bussimatkaa naapurimaahan. Siispä kiukuttelen, että Suomesta on niin vaikea lähteä minnekään, vaikka pääseehään täältä todistetusti poiskin, kunhan ne matkat vaan raaskisi varata. Oma vika. 

No, onneksi se Sveitsi kutsuu sentään ihan kohta. 


Kiitokset matkaseuralle kuvamateriaalista!

Mitä tehdä Wienissä?

torstai 14. huhtikuuta 2016

Wienistä on vihdoin palattu ja toivuttu. Keski-Euroopan helmi otti matkalaisen vastaan varsin suomalaisin tunnelmin +11 asteella ja vesisateella, joten tutkimusmatkat ulkona saati kuvaaminen tippuivat agendalta aika nopeasti. Turistitouhujen sijaan keskityin tuttujen näkemiseen, metsästin kenkiä (löysin täydelliset!) ja painin menemään 5 tuntia. 

Yleisesti ottaen lienee kuitenkin mahdollista, että jos Wieniin päätyy, haluaa tehdä muutakin kuin halata tatamilla hikisiä painiukkoja. Siksipä muistelin reissun virkistämillä aivosoluillani, mitä kaikkea tekemistä sieltä matkailijalle löytyykään. Siltä varalta että nälkä iskee välissä, listaukseni lemppariruoka- ja -juomapaikoista löytyy täältä.


Käy museoissa ja näyttelyissä. Turistiajanvietteiden kruunaamaton kliseekuningas, mutta Wienissä se todella kannattaa. Kuten tästä saksankielisestä listasta voi päätellä, mitä erilaisempia museoita on joka lähtöön. Useimmat kustantavat 10 euron luokkaa, mutta opiskelija-alennukset ovat käytössä, ja monilla museoilla on kerran kuussa avointen ovien päivä, joita kannattaa hyödyntää. Oma lempparini on varsin kohtuuhintainen Westlicht-valokuvagalleria, ja vaikutuksen teki myös Albertinan taannoinen Edvard Munch –näyttely.  Suklaamuseoon en koskaan ehtinyt, enkä kaverin suosittelemaan poliittisen taiteen näyttelyyn Kunsthalleen, kuten en noin 99 prosenttiin muustakaan tarjonnasta.


Tarkasta viiniviljelykset ja piipahda viinitavernassa. Wienistäkin löytyy viinitiloja, joiden lomassa kelpaa kävellä ja katsella kaupungin maisemia. Erinomaiset näkymät ovat 19. kaupunginosassa. Syyskuun lopulla järjestettävänä viinivaellusviikonloppuna reiteille ilmestyy paikallisten viinikojuja vaeltajien janoa taltuttamaan, siitä olenkin jo maininnut täällä. Jos kävelyn sijaan haluaa keskittyä olennaiseen, on piktin poikin tarjolla myös viinitupia. Itävaltalaisittain Heuriger-nimellä kutsutut tavernat ovat sympaattisia paikkoja, jotka tarjoavat uuden viinin lisäksi perinteistä ruokaa. Erityisen tyypillistä on valtava valikoima erilaisia levitteitä, joita voi leivän kanssa mutustella.

Käy olutkierroksella. Kun nyt päästiin juomiin asti, niin paikallinen Lapin Kullan eli Ottakringer-olut pannaan Wienissä. Panimolla voi osallistua noin tunnin kestävälle, varsin informatiiviselle kierrokselle, johon sisältyy mahdollisuus maistella paikan olutvalikoimaa niin paljon kuin sielu sietää.  

Kävele Ringstraßea pitkin. Entisten kaupunginmuurien tilalle rakennettu katu on tehokkaan turistin unelma, sillä bulevardin varteen on pystytetty kaikki olennaisimmat hallintopytingit, yliopiston päärakennus, ooppera ja muut hulppeudessaan näkemisen arvoiset pytingit. Huomauttaisin myös Volksgarten- ja Burggarten-puistoista sekä Heldenplatzista ja jäätävine keisarillisine pytinkeineen, mutta turhaan, koska ei niitä voi olla huomaamattakaan.


Hengaa Museumsquartierilla tai Donaukanalilla. Museumsquartier koostuu museoiksi, ravintoloiksi ja baareiksi muutetusta entisestä keisarillisesta tallikompleksista. Hevosista ei ole tietoakaan, mutta aurinkoisena kesäpäivänä sisäpihalla on ihanaa chillata, lukea kirjaa, nähdä kavereita tai istua terassilla, ellei museot innosta. Samanlaista julkisen olohuoneen tuntua on Donaukanalilla, jonne on graffitien sekaan levittäytynyt sympaattisia kesäkuppiloita, aurinkotuoleja ja pieni viljelyspalsta.

Ole sokea. Dialog im Dunkel on "näyttely, jossa ei ole mitään nähtävää". Sokeat oppaat johdattavat vierailijat pienissä ryhmissä erilaisten ympäristöjen läpi pilkkopimeässä. Kokemus on jännittävä ja pistää miettimään, kuinka hyvin sitä itse pärjäisi ilman näkökykyä. Tätä suosittelen ehdottomasti, jos perinteiset turistitäkyt kyllästyttävät.


Pyöri Praterilla. Prater on ikivanha huvipuisto, josta löytyy vekottimia joka makuun, muun muassa kuulu maailmanpyörä. Sisäänpääsyä ei ole, vaan laitteista maksetaan erikseen. Huvipuistossa kannattaakin käydä kävelemässä, vaikkei laitteet kiinnostaisikaan, siellä on hauska toljotella ympärilleen. Huvipuiston toisella puolen alkaa myös iso Praterin puisto, mikäli kaupungissa kaipaa vehreyteen.

Pidä silmät ja korvat auki. Wienissä tapahtuu koko ajan. Perinteinen tilanne on, että löytää yhden huipputapahtuman, kuten kuvan kahvimessut, jonne ehdottomasti haluaa, kunnes sitten tajuaa samalle päivälle löytyvän kolme muutakin mielenkiintoista häppeninkiä. Internet ja Facebook on tässäkin ystäviä, mutta valinnanvaikeus on tuskaa.


Unohdinko jotain olennaista? Vinkkaa toki omat lempipaikkasi Wienissä! :)

Viikonloppuviinit Wienissä

torstai 7. huhtikuuta 2016

Tässä kuussa tulee reissattua aika ahkerasti, ja Helsinki-painotteisia viikonloppuja on tiedossa. Tänäänkin lähden junailemaan pääkaupunkiseudulle, joskaan en pysähdy sinne, vaan jatkan matkaani – rumpujen pärinää – Wieniin!

Pitkä viikonloppu luvassa. Suunnitelmissa on nähdä paljon tuttuja, kierrellä kaupungilla ja ryystää viiniä (emännällä lienee jo punkkupullot hankittuna). Harkitsen myös pikaista piipahdusta Bratislavaan, mutta saa nähdä, mahtuuko se rentoon aikatauluun. Koska olen kuitenkin minä, olen kaikista eniten täpinöissäni perjantain treeneistä, mistäs muustakaan. Ai että, pääsen taas pyörimään rakkaiden painiukkojen kanssa ja missaamaan puolet ohjeistuksesta ohjaajan murteen vuoksi. Kummallisia asioita sitä jääkään kaipaamaan. 

Samalla vähän hirvittää palata näin pian pikavisiitille. Suomi on kohdellut minua ihan hyvin, mutta onhan tässä ollut krooninen ikävä Wieniin. Suattaapi olla, ettei ensi viikon paluulento hirveästi innosta.


Ulkomaanopit ja työelämä – mahdollinen yhtälö?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tiedättekö sen tunteen, kun löytää elämälleen inspiraation, oli se sitten pieni tai suuri, ja yhtäkkiä samaan teemaan törmää joka nurkalla kompastelemiseksi asti? Nämä ympäri mennään, yhteen tullaan –tapaukset ovat meikällä näemmä kevään teema. Esimerkistä käynee seuraava:

Viime aikoina allekirjoittanutta on kiinnostanut erityisesti mm.
  • viestintä, sosiaalinen media, sisällön tuottaminen
  • kansainvälisyys
  • työelämärelevanssi
Sitten, kuin tilauksesta, sain viestiä työnhakua käsittelevää Jopport-blogia luotsaavalta Majlta, joka tiedusteli, haluaisinko kirjoittaa ulkomaanpesteistäni vieraskynä-artikkelin. No totta maar haluaisin! Kynäilin into piukeena harjoittelustani Wienistä sekä yleisemmistä tuumailuistani ulkomaanharjoittelujen hyödyllisyydestä. Kuten Facebookissa jo polleana huutelin, raapustus löytyy täältä.


Hauskinta tässä kaikessa on, kuinka paljon samaan aiheeseen liittyviä seikkoja olen pyöritellyt jo etukäteen niin omassa päässäni kuin koulussakin kurssitöiden takia. Opiskelijana kun on niin helppo lähteä ulkomaille, mutta olisihan siitä ihan kiva saada konkreettista plussaa CV:ssäkin. Työelämärelevanssihan tuntuu välillä uupuvan ulkomaankokemuksista tyystin, tai sitten se typistyy työnhaussa pelkäksi kielitaidoksi ja pinnalliseksi kulttuurintuntemukseksi. Helposti unohtuu, että omasta tutusta Suomi-kuplasta poistuminen tuo paljon muutakin tullessaan.

Itse koen ainakin muuttuneeni ulkomaankomennusten myötä vähemmän juroksi suomalaiseksi, ja small talkin alkeitakin on tullut opeteltua. Improvisointikykyä saa skarpata aina, kun kaikki ei menekään kuten Suomi-Strömsössä on tottunut. Kanssaihmisten huomioimiseen ja tulkitsemiseen täytyy vieraassa ympäristössä keskittyä enemmän ihan jo siitäkin syystä, että vieraalla kielellä saattaa tarkoittaa yhtä ja sanoa vahingossa jotain aivan muuta. Maailmalle yksin muualle lähteminen lisää itseluottamusta, kun tajuaa pärjäävänsä myös kotiseuturajojen ulkopuolella.

Listahan on kutakuinkin loputon, mutta pähkinänkuoressa voisi kai sanoa, että ulkomailla oleskelu kasvattaa pakostakin eri tavalla kuin tutuissa ympyröissä pysyttely. Näistä taidoista tuskin on työelämässä haittaa, tajusivat työnantajat sitä tai eivät.