Top Social

Image Slider

Kuukauden kulttuuripläjäys: Ron Mueck

torstai 29. syyskuuta 2016

Yksi ihastuttava Hesan nainen ramppaa tätä nykyä säännöllisin väliajoin Tampereella opintojen perässä. Kannatin ratkaisua ehdottomasti: kuinka huippua onkaan nähdä kerran viikossa lounaan merkeissä sen perinteisen parin kuukauden hiljaisuuden sijaan. 

Plussana ulkopaikkakuntalaisen kanssa tulee tehtyä muutakin kuin jumitettua yliopistolla. Tällä viikolla tehtiin kulttuuriekskursio Sara Hildenin taidemuseoon – kaikkien näiden Tampere-vuosien jälkeen se oli ensimmäinen kerta allekirjoittaneellekin. Keskellä Särkänniemiä sijaitsevaan museoon oli kummaa mennä, kun ympäröivä huvipuisto oli aivan tyhjä ja hiljainen. 

Museossa kesästä asti pyörinyt Ron Mueckin näyttely on ollut hämmentävän läsnä sosiaalisessa mediassa, ja ainakin meikän Instagram-feedin perusteella ilmeisesti jokainen Tampereella liikkuva henkilö on käynyt sen katsomassa. Rehellisyyden nimissä koko setti olisi ilman hypeä jäänyt varmaan välistä: Instagramin selfiet valtavan, hyperrealistisen vauvan kanssa eivät puhutelleet minua erityisen paljon, mutta kerrankos sitä kun kaikki muutkin.

Näyttely oli kuitenkin 4 euron opiskelijalipukkeen arvoinen, ja pari ei niin some-kyllästettyä teosta herättivät ajatuksen jos toisenkin ihmiselosta, yksinäisyydestä ja turvasta. Ja onhan nuo veistokset yksityiskohtineen hämmentävän vakuuttavia. Itse museon ankeasta interiööristä en sen sijaan päässyt yli. Vanhassa betonimöntissä olisi vaikka paljon potentiaalia, joka on pilattu harvinaisen hyvin kalsealla laattalattialla ja kelmeällä valaistuksella. 


Jos nyt kuitenkin haluaa käydä itseään sivistämässä, Mueckin näyttely on vielä 16.10. asti Tampereella. 

Cityjuntti kahvilassa

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Käväisin Helsingissä työhaastattelussa. Koska kyseessä oli sentään toinen kierros, katsoin ansainneeni palkintokahvit, kävi miten kävi. 

Kun nyt kuitenkin satuin olemaan muissa maisemissa sluibailemassa, enkä suinkaan Tampereella ahertamassa koulujuttuja (jotka alkavat hitaasti mutta varmasti kasaantua totuttuun tapaan pieneksi Kilimanjaroksi), kysäisin sitten tehokkaana, onkohan kuppilassa wifiä. No ei ollut, kertoivat. Paikka on niin pieni, että mäkkiensä takana jumittavat lattetyöläiset tukkisivat kahvilan saman tien. Lehtiä ja kirjoja sen sijaan löytyy, ja voihan sitä vaikka jutella naapuripöydän väen kanssa, tuumasi työntekijä. 

Olin samaa mieltä. Eikös jossain vaiheessa oltu uutisoitu jostain Karhupuiston kahvilasta, jonka pitäjä kieltäytyi ehdottomasti wlanin tarjoamisesta: kahvila on vapaa-aikaa varten, ei töitä. Miksi kukaan oikeastaan haluaisi pilata hyvää kahvihetkeään töillä, tenttikirjoilla tai muilla pakkopullilla? Hulluja nuo ihmiset.

No, oikeassa elämässähän istuin pöytään, kaivoin koneen repusta ja siirryin tallennettujen pdf-tiedostojen pariin,  wifistä ja ylevistä aatoksista viis. Naapuripöydässä oli käynnissä sympaattinen ulkkarikeskustelu, ja lehtikasakin houkutteli, mutta kyllä ne mediateoriatkin muuttuivat  hyvän cappuccinon äärellä innostavammiksi.

Poikkeus vahvistakoon säännön. Ensi kerralla ajattelin kyllä käydä kahvilla kaverin tai kirjan, en läppärini kanssa.


Tarinan erinomainen kahvi ja rupatteleva työntekijä sijoittuivat huhtikuussa avattuun Mad Possum –kahvilaan. Helsinki on kyllä siitä ihana, että se on näitä loistavia kahvipaikkoja pullollaan ja lisää vaan tulee. 

Mad Possum
Vironkatu 11
00170 Helsinki

Kesä Sveitsissä – mitä jäi käteen?

lauantai 17. syyskuuta 2016

Raportoiminen Sveitsistä jäi sattuneesta syystä aika tyngäksi. Onneksi niihin hetkiin voi kuitenkin palata jälkikäteenkin, nyt kun vielä jotain on muistissa. Mitä jäi käteen kolmesta kesäkuukaudesta tuossa jokseenkin omalaatuisessa maassa?

Alkuhan meillä kahdella oli nihkeähkö. Sveitsi jätti kirjaimellisesti kylmäksi: koko kesäkuu oli silkkaa monsuunia ja 18 astetta. Maa tuntui muutenkin kovin vieraalta ja naurettavan kalliilta. Onneksi ihminen on kuitenkin sopeutuvainen eläin, ja niin minäkin pääsin lopulta sujuiksi sen kanssa, että rahat haihtuivat tililtä itsestään enkä ymmärrä berninsaksaa vieläkään. Kun murehtiminen loppui, kesä alkoi – niin säiden kuin mielentilankin kannalta.


Sveitsi on todella pieni mutta käsittämättömän monipuolinen maa, ja täsmäiskuja pystyi kätevästi harrastamaan viikonloppuisin. Bernistä pääsee parin tunnin säteellä muun muassa Zürichiin, Geneveen, Alpeille ja Saksaan. Pikavilkaisulla tutuiksi tulivat myös Basel, Montreux ja Neuchâtel. 

Geneven-matka jäi elävästi mieleen. Tuppauduin Shuffle Chroniclen Annan passattavaksi ja tuijotin pari päivää monttu auki maisemia. Aivan kuten Lausannessakin, Genevenjärvi vei sydämen (vaikka se ei haissutkaan yhtä kalalta ja mereltä), eikä sijainti Alppien ja Juran välissä paikkaa myöskään rumenna. Allegoriana koko Sveitsin maantieteelliselle absurdiudelle toimi käväisy kaupungin kotivuorella Salèvella – joka nyt sattuu sijaitsemaan Ranskan puolella. Lähes pystysuoraan kohoavalta vuorelta 1400 metristä oli ihan mukiinmenevät näkymät iltahämärän peittämän kaupungin yli. 


Ylipäätään on todettava, että Sveitsi on heittämällä kaunein maa, jossa olen koskaan käynyt. Pannukakkumaisiin maanmuotoihin tottuneena suomalaisena en aiemmin tajunnut sitä hössötystä kaikista vuorista – kunnes näin niitä itse. Kovin hellyttävää on, että lähes joka kaupungilla tuntuu olevan oma kotivuorensa. Bernin Gurten-nyppylästä oli hyvä aloittaa, mutta vajaan puolentoista kilometrin korkuiset Geneven Salève ja Interlakenin Harder Kulm vetivät mittasuhteet aika nopeasti kohdilleen – tosin aika tönöjähän nekin ovat. Vastalöydetyn vuorirakkauteni kruunasi päiväretki Zermattiin. Niistä näkymistä en ole vieläkään päässyt yli.

Kumpuilevista pinnanmuodoista on myös se hyöty, että maisemia oikeasti näkeekin. Alppiniityt, järvet ja metsiköt ovat pitkällä kantamalla oikein idyllisiä. Siihen kun vielä lisätään vanhan arkkitehtuurin kyllästämät, siisteinä pidetyt ja vehreät kaupungit, on kombo jo aika lyömätön. 


Baselissa piipahdin muutamaankin otteeseen viettämässä iltaa, ja tykästyin kaupungin liberaaliin pöhinään. "Ei meillä Bernissä vaan mitään tällaista hipsterimenoa ole", marmatin muutamaankin kertaan – kunnes älysin, että onhan sitä, jos vaan älyää eksyä oikeille kulmille. Jälleen kerran tässä auttavat kyläilevät kaverit, joiden kanssa tulee tutkittua kaupunkia. Viimeisillä viikoilla vierailleen tähden kanssa löydettiin muun muassa vanhalle paloasemalle perustetun kuppilan ja päädyttiin jonkun tuntemattoman avoimet ovet –periaatteen kattoterassijuhliin. Ties mitä kaikkea muutakin Bernistä olisi löytynyt, jos aikaa olisi ollut enemmän.

Kesä ei toki ollut pelkkää viikonloppua ja löytöretkeilyä. Uudessa maassa arkikin on kuitenkin eri tavalla juhlaa kuin Suomen tutuissa ympyröissä. Harjoittelusta pidin tosi paljon, tutustuin uusiin ihmisiin ja asuin maailman parhaan kämppiksen kanssa. Siis summa summarum: kesä 2016 oli kertakaikkisesti mahtava. 

Kiitos ja näkemiin, Sveitsi!



Vanha kaupunki, uudet tuulet

perjantai 16. syyskuuta 2016

Kyllä, se on juuri se, mitä ajattelitte! Toimiva tietokone!!!! Halleluja! Taitaa siis olla korkea aika käynnistellä taas bloggaussettejä. 

Viime postauksen hyvä pössis on jatkunut koko syyskuun. Tampereen arjessa on uutuudenviehätystä, jota en ole kokenut sitten ensimmäisten opiskeluvuosien, eikä se kaikki johdu pelkästä läppäristä. Tällä kertaa löysin itseni asumasta kaupungin länsipuolelta – jos niitä pariasataa metriä koskesta länteen voi laskea – ja uusi sijainti tuo ihan uutta vinkkeliä. Mahtava syyssää ja mielettömät auringonlaskut eivät ole nekään haitanneet. Kylläpä pohjoisen syksy tuntuukin jotenkin eksoottiselta.

Uutta on myös kotiarki, kun totutellaan kämppiksen kanssa yhteisasumiseen. Vielä vuosi sitten olin vakuuttunut olevani ehdottomasti yksiöihminen. On ihanaa kun saa tehdä asiat omalla tavallaan omassa rauhassa, eikä iltaisin tarvitse sosialisoida kenenkään kanssa, ellei välttämättä halua.  Viimeistään Sveitsissä huomasin kuitenkin, kuinka paljon kämppäkavereista voi olla iloa. Kerrankin on joku, jonka kanssa vaihtaa päivän kuulumiset, syödä yhdessä ja juoruta sydämensä kyllyydestä. Arjen jakamisesta saa parhaimmillaan valtavasti lisäiloa. Sitä paitsi yhteisasumisessa on jokin boheemi vivahteensa, joka sopii tämänhetkiseen, hyvällä tavalla levottomaan elämään kuin viikset hipsterille.