Top Social

Image Slider

Mihin minun lumet hävis?

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Marraskuu. Ensilumen tullessa ehdin jo uskoa parempaan, antaa tälle pahamaineiselle kuukaudelle mahdollisuuden. Ehkä Suomen talvi ei ansaitsekaan sitä antipatiaa, jonka olen sitä kohtaan viime vuosina kehittänyt. Lumi narskui ihanasti kenkien alla, ja hinku oli kova päästä raikkaaseen pakkasilmaan reippailemaan. Joulufiiliskin nousi saman tien kattoon.

No sitten kävi perinteisesti ja se lumi suli. Vaan toisaalta, onkos sitä ennenkään ollut valkoista marraskuuta, olen yrittänyt lohduttautua ja toivoa, että kyllä ne sieltä vielä palaavat. Ja mitä tekee marraskuu? Heittää peliin 8 astetta, jatkuvan sumutihkun ja pilkkopimeyden iltapäiväneljästä aamukahdeksaan. Auringosta ei tietoakaan. Kiitos tästä märästä ja pimeästä rätistä vasten kasvoja.

Niin tosiaan, Suomen talvihan on oikeasti ihana, kun on lunta ja pakkasta. Ongelma olikin siinä, ettei viime vuosina ole liiemmin näkynyt talvea kahta viikkoa kauemmin – ja sen ainoan kerran, kun täällä ollaan päästy paukkupakkasiin, olen ollut ilmastopakolaisena Wienissä. Putkeen on siis mennyt. Kirvestä ei toki kannata vielä tähän vuodenaikaan heittää kaivoon, mutta kyllä tässä alkaa ymmärtää talven perässä Rovaniemelle muuttanutta ystävää sekä omaa haikailuaan Keski-Eurooppaan. Siellä talven puute on sentään oletusarvo eikä jokavuotinen pettymys.


Rentoutumista maailmantuskan parissa

sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Nuorempana olin varsinainen lukutoukka. Sittemmin lukemattomat kirjatentit ovat näivettäneet lukuinnon pääosin minimaaliseksi, mutta vielä joskus tulee mieliteko tarttua kirjaan vielä vapaa-ajallakin, olkoonkin että opukset jäävät usein puolitiehen. Varsinkin romaanit. Mikä siinä on, että kertomakirjallisuudesta jaksaa lukea ne hömppäromanttiset chick lit –pokkarit, mutta kaikki vähänkään syvällisempi jää haaveeksi vain? Tyydyn vain ihailemaan vierestä ystävää, jolla on tälläkin hetkellä menossa Haruki Murakami -vaihe. Ei mulla vaan.

On siis jokseenkin epäloogista, että pänttäämisellä kyllästetyt aivoni kyllä jaksavat tietokirjallisuutta. Toisaalta olen usein pähkinöinä myös tenttikirjoistani, mutta niitä lukiessa on henkinen pakko tehdä muistiinpanoja ja miettiä, ymmärsinköhän tämän nyt just oikein. Mikäpä siis olisikaan rentouttavampaa kuin lukea samantapaisia juttuja omaksi ilokseen ilman takaraivossa väijyvää kertauskuulustelua?

Niinpä nytkin meikäläisellä on niinkin kevyttä iltalukemista kuin Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu. En ole ihan varma, miten perustelisin tämän kirjan rentouttavuuden, sillä lukukokemuksen välitön seuraus on valtava maailmantuska. Seuraavaksi ajattelin siirtyä lukemaan niinkin pirteästä aiheesta kuin Ilmastonmuutos ja yhteiskunta. Tai ehkäpä joku talouskirja?

Parasta näissä yhteiskuntaopuksissa on, kun tieto alkaa limittyä siihen, mitä koulunpenkillä oppii. Mitä enemmän näistä lukee, sitä monipuolisemmin alkaa maailmakin hahmottua. Lisäksi on ihan kiva huomata, että sivuaineetkin on ilmeisesti valittu ihan osuvasti, kun samoihin teemoihin tekee mieli palata vapaa-ajalla, vaikka sitten maailmantuskan hinnalla. 

Akuuttia kotoilua

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ylellä oli juuri juttua hyggestä, tuosta Tanskan uusimmasta vientibrändistä. Osuvampaan ajakohtaan artikkeli ei olisikaan voinut sattua, sillä juuri nyt Mansessa vallitsee maailmanluokan kooma. 

Pelkkää marraskuuta ei käy syyttäminen, sillä väsymys on aivan itse aiheutettua. Viikonlopulle sattui perätysten omat tuparit ja seuran pikkujoulut. Kummatkin tapahtumat ovat loistavinta timanttia, mitä kuvitella saattaa, ja jättivät jälkeensä autuaan onnellisuuden eikä suinkaan krapulaa (uskomatonta mutta totta). Ei tässä kuitenkaan enää öitä valvota ihan samaan tahtiin kuin viisi vuotta sitten, ja kahden päivän rilluttelusta podetaan nyt kolmatta päivää uskomatonta väsymystä. Tänään meinasin nukahtaa tenttikirjojen ääreen 9 tunnin yöunista ja kolmesta kahvisaavillisesta huolimatta. 

Mutta onneksi on se hygge – tai siis kotoilu, koska ollaanhan sitä osattu olla villasukat jalassa kynttilänvalossa ennen skandinaavista trendipelleilyäkin. Siksipä minäkin lähdin koulusta suosiolla aikaisemmin kuin piti ihan vain maksimoidakseni päikkäreihin ja kollareissa velttoiluun käytettävän ajan. Suunnitelmissa on myös vierottautua pahasta tavasta lukea koulukirjoja iltamyöhällä, se kun on melko turhaa oppimisen kannalta, ja päivästä palautuminenkin menee harakoille. Kunnianhimoisena tavoitteena on siis rentouttavampaa iltalukemista ja älyllisiä nukkumaanmenoaikoja, tiiviistä sohvan kuluttamisesta puhumattakaan.. Ehkä näillä eväillä selviän viime viikonlopusta jo parin viikon sisällä.

Viikonloppu Rovaniemellä eli mitä uutta opin Suomesta

tiistai 8. marraskuuta 2016

Pitkä ja pimeä viikonloppu Rovaniemellä on taputeltu ja etelän lämpöön palattu. Elämäni ensimmäinen Lapin-reissu osoittautui varsin ikimuistoiseksi kokemukseksi, vaikka porot ja joulupukki jäivätkin näkemättä ja illat kuluivat yhtä lukuun ottamatta villasukissa kämpillä. 

Suomea harvemmin kuulee kuvattavan erityisen monipuoliseksi tai yllätykselliseksi maaksi. Varsinkin täällä etelän kosmopoliitissa vihervassariyliopistokuplassa on helppoa unohtaa, ettei maailman rajat tule Jyväskylän kohdilla vastaan. Kannattaisi selkeästi hengailla Lapissa useamminkin, sillä moista kulttuurishokkia en ole kokenut pitkään aikaan edes Saksassa, Suomesta puhumattakaan.


Olin odottanut suurella mielenkiinnolla, minkälaisia tunnelmia Rovaniemellä on haisteltavana. Varsinaista kulttuurien yhteentörmäystä olikin tarjolla heti ensimmäisenä päivänä. Lörpöteltiin yliopistolla muutaman junantuoman opiskelijan kanssa niitä näitä ja lappilaisiin tutustuminen oli juuri ollut puheena, kun yllättäen lähistöllä seissyt nuorimies tuli lausumaan pitkän ja voimallisen mielipiteensä meistä "etelän kolonialisteista, vittu". Poloiselta oli tainnut mennä keskusteluamme kuunnellessa integroitumiset ja integroimiset sekaisin.

Vuodatus jäi painamaan mieltä pidemmäksi aikaa, vaikka se menikin väärinkäsityksen piikkiin. En tiedä Lapin kipukohdista juuri mitään, mitä nyt joskus saamelaisten oikeuskysymyksistä on ollut puhe. Taiteiltiin sitten koko loppureissu kieli keskellä suuta, ettei vaan möläytettäisi mitään grande catastrophea. Vaivailloistahan se oli, kun ei tiedetty, mistä aiheista saa luvan kanssa puhua ja mistä ei. 

Hermostuneelle herrasmiehelle kuitenkin propsit siitä, että pamautti etelä-pohjoinen-vastakkainasettelun lähtemättömästi tietoisuuteemme. Niin tosiaan, suomalaisuus ei typistykään kehä kolmosen sisälle.



Äksyn miekkosen lisäksi viikonloppuna sattui onneksi muitakin kohtaamisia, ja kaupungista jäi lähtökohtaisesti välitön ja sympaattinen fiilis. Oman tunnelmansa toi viikonlopun Kelekkamessut, jotka näkyivät turistin silmään etenkin melkoisena sukupuolijakaumana Rovaniemen yössä (kyllä, kävimme todistettavasti yhtenä iltana ulkona!). Mieleen jäi myös symppis murre, jota yritettiin parhaamme mukaan omaksua. Toiset onnistuivat paremmalla menestyksellä kuin toiset – itsehän tavoitin pikemminkin kotoisan Pohjois-Karjalan nuotin. Yksi reissun kohokohdista oli tietenkin myös käynti Antti Tuiskun Siwassa! Iih!

Pohjolan maisemista hurmaannuin täysin. Marraskuun kuura korosti seutujen rosoa niin kauniisti, että sormet oikein syyhysivät kameran kanssa jorpakkoon. Talvi oli kuitenkin yllättänyt matkailijat, joten päädyimme jättämään pakkastasteiden turruttamina luontoreippailut seuraavaan kertaan. Kova hinku jäi kuitenkin palata vielä retkeilykenkien kera, ja jostain kummasta Lappi sai kaivettua meikästä myös kaipuun lumilautailemaan. (Viime kerrastahan on rapiat 8 vuotta, joten luulisi, että se hinku olisi jo tyystin surkastunut.) Näemmä noissa maisemissa tällainen paatunut sisäliikkujakin haikailee  eräjormaksi.

Ajatus uudesta Rovaniemen-matkasta jäi kyllä polttelemaan, sen verran jäivät niin luonto kuin kulttuurierotkin kutkuttamaan mieltä. On perin juurin merkillistä, että noin sympaattisessa suomalaisessa kaupungissa voi tuntea itsensä niin ulkopuoliseksi.  


Jälleennäkemisiä

torstai 3. marraskuuta 2016

Junasta päivää! Täällä sitä istutaan muina naisina matkalla – rumpujen pärinää – Rovaniemelle! Meikän neitsytmatka Lappiin! Halleluja! Ei sillä että mitenkään pähkinöinä olisin, kunhan vain mainitsin. 

Tämä viikonloppureissu on siinäkin mielessä merkittävä, että aika tasan kaksi vuotta ja yksitoista kuukautta sitten minä ja nykyhetken junaseurani reissasimme Regensburgiin samaisen ystävän luo, joka sittemmin karkasi Lappiin. Se oli vaihtovuoden ensimmäinen jälleennäkeminen Tampere-kamujen kanssa ja yksi elämäni parhaimmista viikonlopuista. Leivottiin 5 tuntia pullaa ja karjalanpiirakoita, puhuttiin inklusiivisen parhaita juttuja ja vietettiin koleaa koomapäivää harhailemalla pitkin Regensburgin katuja. Siinä seurassa oli ihan normia kyykkiä keskellä puistoa raapimassa ensilumesta säälittäviä lumipalloja ja nauraa koko viikonloppu kyyneleet silmissä. (Laadukasta on jäljelle jäänyt kuvamateriaalikin, eikö vain?)

Odotukset ovat luonnollisesti tämän porukan kokoontumisajoissa korkealla. Korkealentoa on ollut myös junamatka tähän mennessä, joskin vähän eri mittakaavassa. Seurastamme löytyy muun muassa yksi kandi, pari videoluentoa, ompelusetti, juuressipsejä ja bestsellerit nimeltään Einführung in die Interkulturelle Wirtschaftskommunikation sekä Aatteesta instituutioksi – Euroopan unionin historia ja rakenteet. Ei huonot eväät ollenkaan, näillä ollaan menty jo kuusi tuntia. Ihan kiva kuitenkin olla tunnin päästä perillä. 


Ensikertalaisena ruoka- ja viinimessuilla

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lokakuu lipsahti blogista päätellen melko viinipainotteiseksi. Heti viini-iltasukseen perään vietin nimittäin toisen perjantain niin ikään vinkkuja hekumoiden, tällä kertaa Viini- ja ruokamessuilla. Kerta oli ensimmäinen muttei takuulla viimeinen.

Esittelijöitä messuilla oli aivan riittämiin (kuten myös yleisöä), mutta otimme tilanteen suvereenisti haltuun. Yksinkertaisuudessaan toimiva taktiikkamme oli haahuilla hallia pitkin ja poikin ja napsia kaikki ilmaiset makupalat, jotka tielle osuivat. Ja niitähän riitti, jopa kyltymättömien opiskelijoiden tarpeisiin. 

Maistiaisten perusteella tehtyjä huomioita: brittejä ei ole luotu juustontekijöiksi, sveitsiläiset ja italiaanot sen sijaan on. Kivelliset kunnon oliivit maistuvat tajunnanräjäyttäviltä Lidlin säilykeyksilöihin verrattuna. Epäilyttävän kuuloinen crème bruléen makuinen Skyr oli reissun positiivisin yllättäjä.


Pääosassahan meidän messukirjoissa oli tietenkin se viini. Oli mahtavaa päästä maistelemaan siemauksia useista eri laatuvinkuista ja parhaassa tapauksessa vielä jutustelemaan asiantuntijoiden kanssa siinä samalla. Plussaa tuli erityisesti pienistä annoksista. Neljä viinilipuketta riittivät kahdelle loistavasti, ja yhteensä testailtiin vajaata kymmentä yksilöä. Luxembourgilainen vanha ystävämme Bernard Massard valloitti roséllaan, ja italialainen Ripassa vei meikäläisen sydämen. 

Samaan aikaan Messukeskuksessa oli menossa kirjamessutkin, joilla piipahdimme lopuksi. Tarjolla olisi varmasti ollut hyviä luentoja, mutta kisaväsy alkoi jo painaa, joten visiitti jäi pikapyrähdykseksi. Tarjouskirjoja tuli kuitenkin hypisteltyä kaihoisasti. Jos olisi ollut fiksu, olisi miettinyt joululahjakirjat jo etukäteen ja ostanut ne saman tien pois. Koska näin ennakoiva ajattelu tuottaa meikäläiselle haasteita, kotiutin messuilta kevyttä iltalukemista vain itselleni. (Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu – rentouttava tapa kehittää maailmantuska juuri ennen nukkumaanmenoa!)

Klassista meemiä lainaten, en yleensä käy messuilla, mutta kun käyn, mietin kovasti miksi en. Huippupäivä ja ehdottomasti rahan arvoinen käynti. Ensi kerralla uudestaan!