Top Social

Image Slider

Maaliskuun helmiä

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017


Maaliskuussa ollaan jo ties missä menossa, mutta aika ja energia on ollut vähän kortilla blogin suhteen. Onneksi ihmisellä on kuitenkin listat viimeisenä oljenkortena. Niihin ei vaadita putkinäköä kummempaa älyllistä panosta, joten ilmankos ne vetoavat kiireiseen ihmiseen. Tässä siis maaliskuun parhaimmistoa, olkaa hyvät!

Kevät. Se on täällä taas! Kuuden aikoihin paistaa vielä aurinko, katupöly kuivaa kurkkua ja kaverilta omittu trenssitakki on otettu käyttöön. Yhtäkkiä elämäkin tuntuu astetta kevyemmältä. 

Valkoinen. Kevätauringossa tummat värit tuntuvat kovin tunkkaisilta. Metsästän kirppareilta valkoisia paitoja ja haaveilen sisustuslehtien ylivalotetuista sisustuskuvista. Samasta syystä tähänkin postaukseen päätyi parin viikon takainen corgikuva, vaikka lumista maisemaa ei sen koommin ole enää näkynytkään. Ja myös siksi, ettei corgikuvia voi olla koskaan liikaa.

Noin viikon uutiset ja viestintäteknologia. Huutonauran Jukka Lindströmin jutuille. Viimeisimmän jakson katsoin transeurooppalaisissa tunnelmissa skypettäen sarjaa niin ikään fanittavien Sveitsiin ja Ranskaan karanneiden ystävien kanssa. Erinomainen tapa viettää torstai-iltaa.

Hitaat aamut. Opiskelijaelämän hyviä puolia on, ettei aamurentoilua tarvitse pyhittää pelkästään viikonlopuille. Tiistai voi ihan yhtä hyvin olla se laiskan heräämisen ja kauniin aamiaiskattauksen päivä. Olen löytänyt sängyssä loikoilemisen ja lähi-Lidlin paistopisteen ilot. (Saatoin ottaa jälkimmäiseen mallia ranskalaisten boulangerie-aamukävelyistä. Melkein sama asia.) 

Graafinen suunnittelu for dummies. Askartelin hiljattain elämäni ensimmäisen infograafin ja löysin kaverin vinkistä ilmaisen Adobe Sparks -grafiikkasovelluksen. Sittemmin olenkin kuluttanut leijonanosan akuutista esseenkirjoitusajasta kuvilla ja fonteilla leikkimiseen. Jouduin esimerkiksi luomaan tulevasta perjantaipullotapaamisesta Facebook-tapahtuman ihan vain, jotta voisin askarrella tapahtumabannerin. Ihan parasta! InDesignin hankkiminen kuumottaa enemmän kuin koskaan. Niin, kyllähän ne esseet kirjoittaa vikana yönäkin, eikö? 

Kevätsiivous. Olen huomannut pitäväni siivoamista epäilyttävän rentouttavana puuhana. Eilen otin aikatauluttomasta päivästä kaiken ilon irti ja puunasin kämpän lattiasta kattoon. Nyt hekumoin, kuinka nyt tuntuu olevan enemmän tilaa (ja vähemmän pölyä) hengittää. 

Elokuvat. Olen kuluttanut viime viikkoina enemmän elokuvateattereiden penkkejä kuin normaalisti vuoden aikana yhteensä. La la land oli oikein hyvä ja epäilyttävästi kassamagneettifunktiota ajava Beauty and the Beast yllätti sekin positiivisesti. Lemppari oli kuitenkin naistenpäivän Hidden Figures, jota Oilikin ehti jo hehkuttaa. Hyvän mielen ja yhteiskunnallisen sanoman elokuva, siinä vasta oiva yhdistelmä.

Loma Bretagnen tuulessa ja tuiskussa

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Niin, se sivulauseessa mainittu Ranska. Pistäydyin viikko sitten pitkänä viikonloppuna Bretagnessa  katsastamassa, missä maisemissa Rennes'en vaihtoon karannut ystävä tätä nykyä luuhaa. Oikeasti suunnitelmissa oli vähän pidempikin viikonloppu, mutta onnistuin nukkumaan elämäni ensimmäistä kertaa lennolta pommiin. Rapatessa roiskuu, matkustaessa sattuu ja tapahtuu ja mitä näitä muita lohdutuskliseitä nyt on. Yhtä päivää ja uutta lentoa myöhemmin (sekä 120 euroa köyhempänä) pääsin lopulta määränpäähän.

Kuten meikäläisen tuntevat tietänevät, Ranskan-tuntemukseni rajoittuu lähinnä Pariisiin eikä erityisen ihastuneissa tunnelmissa. Koska Pariisi ei ilmeisesti olekaan koko Ranska, en oikein tiennyt mitä odottaa. Maantieteelliset seikat eli simpukat ja meri-ilmaston siunaukset jatkuva sade ja hyytävä tuuli olivat mielessä, mutta muuten aika tyhjää löi.


Rennes ylitti olemattomat odotukset heittämällä. Hassut joka suuntaan vinot vanhat talot kävivät saksalaisten fachwerk-talojen övereistä serkuista, ja vähemmän keskiaikaisissa kivitaloissa oli jotain peribrittiläistä. Kaikki oli kuvauksellisella tavalla ränsistynyttä. Luoteis-Ranskaankin oli saapunut jo kevät, ja vaikka ystävä oli varoitellut meri-ilmastosta ja sään jumalatar Esterin aktiivisuudesta, ei sateenvarjoakaan tarvinnut kuin vilauttaa. (Sademäärät ovat kuulemma sittemmin palautuneet normaalille tasolle, eli ilmeisesti Bretagne halusi vain edustaa vierailuni aikana.)

Paikallisilta opin myöhemmin, että Bretagne on Ranskan boheemi renttu, se sympaattinen ja avoin tyyppi, joka heittää läppää ja pistää muina miehinä pilveksi sille tuulelle sattuessaan. Pössyttelystä ei minulle jäänyt konkreettisia esimerkkejä jaettavaksi, mutta pariisilaisten nihkeyteen tottuneena ihastuin Rennes'n rentoon ja avomieliseen ilmapiiriin. Ranskalaiset hymyilivät ja ottivat itse kontaktia (mon Dieu!). 


Mitä ruokahuoltoon tuli, elin käytännössä koko reissun letuilla. Päivälliseksi suolaisia tattarilettuja eli galetteja, jälkiruoaksi makeita crêpejä. Oli hyvää mutta kotona ei ole tehnyt enää mieli ryhtyä letunpaistoon. Aamuisin kävimme hakemassa lähi-boulangeriesta uunituoreet patongit ja hymisimme onneamme koko aamiaisen ajan. Päälle vielä camembertiä ja viikunahilloa tai ihan vain suolaista voita ja avot. Niillä aamiaiseväillä ei tarvinnut valittaa edes pikakahvista à la opiskelija-asuntola.

Piipahdimme myös Englannin kanaalin varrella Dinardissa. Pikkukaupunki oli soma mutta jäi tyystin rannikkonsa varjoon. Nousuveden aikaan aaltojen pauhu oli jotenkin hypnotisoivaa, ja turkoosiin vivahtava meri vei ajatukset todellisuutta etelämmäksi. Itämereen tottuneelle suomalaiselle oikea  meri hämmentää aina. Belgian rannikolta mieleen jäi elävästi ilmassa maistunut suola ja levän haju, Dinardin ranta oli paljon kesympi ja sivistyneempi, lähes turkoosi ja tuulisuudessaankin vähemmän massiivisen tuntuinen. Ehkä se johtui vain hyvästä säästä, ota näistä nyt sitten selvää.


Kameraikävä oli akuutti, mutta selvisin kuitenkin suhteellisen vähillä marinoilla saadessani omia ystävän kameran. Kuvia tuli silläkin. Ihan stressitön loma ei ollut, ja heräsin yleensä aamuisin laskemaan, kuinka monta deadlinea Suomessa olisi vastassa. Se on hinta, jonka opiskelija maksaa reissaamisesta kesken lukukauden. Onneksi koulumurheet sentään unohtuivat aina päivän mittaan. Pääsin treenaamaan myös kauan sitten kadonnutta ranskan kieltä. Kaunopuheisuutta sillä ei tavoitella, mutta oli kiva huomata asioinnin onnistuvan edelleen.

Matkan antia oli nähdä uusia, helpommin lähestyttäviä piirteitä Ranskasta. Parasta oli kuitenkin ne kauan kaivatut hetket ystävän kanssa. Korkattiin viinipullo jos toinenkin (onnistuttiin muuten löytämään elämäni kamalinta roséeta. Syrah, olet ihana punaviini mutta taidan kyllä harkita toiste ennen kuin ostan sinut vaaleanpunaisena), haahuiltiin pitkin katuja tai istuttiin ikivanhassa kivitalokahvilassa vinoine lautalattioineen ja juotiin cappuccinoa, joka ei ollut oikeaa cappuccinoa nähnytkään. 

Hesaria pöytään

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Sisko paljasti hiljattain rakkautensa ruokajournalismiin. Tunnustuksen innoittamana liityn itsekin paperilehtien ylistyskuoroon – en tosin aikakauslehtien (vaikka Deko on kyllä heikkouteni) vaan vanhan kunnon Hesarin.

Olen tässä pitkästä aikaa porukoiden nurkissa viettämässä pitkää viikonloppua. Varsin stressipitoisen helmikuun jälkeen on ihana herätä ilman herätyskelloa, tassutella keittiöön valmiiksi keitetyn kahvin ääreen ja syventyä sanomalehteen kaikessa rauhassa. Rentoutumishetki vailla vertaa, ja kaiken lisäksi vielä sivistävä sellainen!

Yritän pysyä kärryillä maailman menosta, mutta se tuntuu jotenkin vaivalloiselta, kun en katso telkkaria, kuuntele radiota tai pidä nettiuutissivujen selaamisesta. Onneksi puhelimeen saa sentään Ylen Uutisvahdin, josta on helppo selata päivän uutiset, mutta haaveilen silti paperilehdestä. Se nyt on vain eri asia, lukeeko aamukahvin ääressä sanomalehteä vai tihrustatko kännykän näytöltä pikkuprinttiä. Näyttöä tulee tuijotettua muutenkin ihan tarpeeksi, ja toisaalta sanomalehtien taitto helpottaa myös visuaalisesti uutisten painoarvon ja yhteyksien ymmärtämistä. 


Mitä sitten taas tulee sanomalehtivalikoimaan, on yksi ylitse muiden. Lapsuudenkodissa Uudellamaalla ei muusta kuin Helsingin Sanomista ollut puhettakaan, ja samoilla linjoilla mennään yhä. Teoriassa olisin ihan mielelläni tietoinen myös Pirkanmaan asioista, mutta Aamulehden juttujen taso ei ole aina onnistunut täysin vakuuttamaan. Hesarissa sen sijaan yhdistyy laadukas ja nähdäkseni puolueettomampi journalismi ja selkeä panostus visuaalisuuteen. On ollut aika helppoa pysytellä uskollisena valtakunnalliselle kaikki nämä Tampereen-vuodetkin.

Harmi vain että Hesari on  kahvipöytäseuralaisena varsin tyyris.  Mieluiten tilaisin vain viikonloppunumerot, sillä kokemus on osoittanut arjen numeroiden kertyvän lukemattomina lehtikoriin pölyttymään. Ikävä kyllä nekään pari lehteä viikossa eivät kolahda aivan ilmaiseksi postiluukusta sisään, ja tähän mennessä olen keksinyt muitakin rahareikiä. Ehkä olisi hiljalleen kuitenkin aika ulottaa nämä aamuiset lukutuokiot porukoiden luota omaankin kotiin.